maatalousinsinööri
Maatalousinsinöörit toteuttavat erilaisia maatalouteen liittyviä, teknistä suunnittelua edellyttäviä ratkaisuja. He suunnittelevat ja kehittävät koneita ja laitteita maaperän hyödyntämiseksi tehokkaasti ja kestävästi. He antavat maatalouskohteissa neuvoja resurssien käytössä, esimerkiksi veden ja maaperän käytöstä, sadonkorjuumenetelmistä ja jätehuollosta.
Kirjaudu nähdäksesi, miten taitosi vastaavat tätä ammattia.
Aseta tavoiteammatiksiYdintaidot (14)
teknisen suunnittelun periaatteet
Teknisen suunnittelun, kuten toiminnallisuus, toistettavuus ja kustannukset suhteessa suunnitteluun ja se, miten niitä sovelletaan teknisten hankkeiden toteuttamisessa.
tunnistaa ongelmia
Tunnistaa toiminnan ongelmat, päättää toimenpiteistä ja raportoida ongelmista asianmukaisesti.
muokata teknisiä suunnitelmia
Säätää tuotteita tai niiden osia niin, että ne täyttävät vaatimukset.
tehdä tieteellistä tutkimusta
Osallistua uuden tiedon luomiseen muotoilemalla tutkimuskysymyksiä, tutkimalla, parantamalla tai kehittämällä käsitteitä, teorioita, malleja, tekniikoita, välineitä, ohjelmistoja tai toimintamenetelmiä sekä käyttämällä tieteellisiä menetelmiä ja tekniikoita.
käyttää teknisen piirtämisen ohjelmistoja
Laatia teknisiä suunnitelmia ja teknisiä piirustuksia erikoisohjelmistoilla.
tekniset piirustukset
Piirustusohjelmistot ja erilaiset symbolit, näkökulmat, mittayksiköt, merkkijärjestelmät, visuaaliset tyylit ja sivun asettelut, joita käytetään teknisissä piirustuksissa.
maatalouslainsäädäntö
Maa- ja metsätalouden alalla käyttöön otettu alueellisten, kansallisen ja EU:n lakien kokoelma, joka koskee tuotteiden laadun, ympäristönsuojelun ja kaupan kaltaisia eri aiheita.
suunnitteluprosessit
Teknisten järjestelmien kehittämiseen ja ylläpitoon sovellettava järjestelmällinen toimintamalli.
digitaalinen maatalous
Innovatiivisten ICT-ratkaisujen suunnittelu ja käyttöönotto maataloudessa, puutarhaviljelyssä, viininvalmistuksessa ja -käsittelyssä, kalastuksessa, metsätaloudessa ja karjanhoidossa.
koneenrakennus
Tieteenala, jossa noudatetaan fysiikan, tekniikan ja materiaalitieteiden periaatteita mekaanisten järjestelmien suunnittelussa, analysoinnissa, valmistuksessa ja kunnossapidossa.
tehdä kannattavuustutkimus
Arvioida hankkeen, suunnitelman, ehdotuksen tai uuden idean potentiaalia. Toteuttaa päätöksenteon tueksi vakiomuotoinen tutkimus, joka perustuu kattavaan tutkimustyöhön.
arvioida taloudellista elinkelpoisuutta
Tarkistaa ja analysoida taloudellisia tietoja ja hankkeita koskevia vaatimuksia, kuten hankkeen talousarviota ja odotettua liikevaihtoa, sekä arvioida riskejä, jotta voidaan määrittää hankkeen hyödyt ja kustannukset. Arvioida, tulevatko sopimukseen tai hankkeeseen sijoitetut varat tuottona takaisin ja onko mahdollinen voitto taloudellisen riskin arvoinen.
mekaniikka
Sellaiset teoreettiset ja käytännön sovellukset, joilla tutkitaan fyysisten kohteiden siirroksia ja liikkeitä koneiden ja mekaanisten laitteiden kehittämiseksi.
hyväksyä teknisiä suunnitelmia
Hyväksyä valmis tekninen suunnitelma, jotta tuotteen varsinainen valmistus ja kokoonpaneminen voitaisiin aloittaa.
Valinnaiset taidot (30)
ilmastoälykäs maatalous
Ruoantuotannon lisääminen, kasvien kestävyyden parantaminen, elintarviketurvallisuuden parantaminen, päästöjen vähentäminen ja ilmastonmuutokseen mukautuminen yhdistämällä maatalouden ja maankäytön suunnittelu.
kehittää maatalouspolitiikkaa
Sellaisten ohjelmien laatiminen, joilla kehitetään maatalouden uusia teknologioita ja menetelmiä sekä kehitetään ja toteutetaan maatalouden kestävää kehitystä ja ympäristötietoisuutta.
valvoa rakennusprojektia
Sen varmistaminen, että rakennushanke toteutetaan rakennusluvan, suunnitelmien, suoritus- ja suunnittelueritelmien sekä asiaa koskevien määräysten mukaisesti.
tarjota neuvoja maanviljelijöille
Teknisen ja taloudellisen neuvonnan antaminen maataloustuotteiden laadun ja tuotannon optimoimiseksi.
huoltaa maatalouskoneita
Huoltaa maatalouskoneita ja varmistaa, että ne ovat puhtaita ja turvallisia ja toimivat moitteettomasti. Huolehtia laitteiden säännöllisestä kunnossapidosta ja säätää tai korjata niitä tarvittaessa käsi- ja sähkötyökaluilla. Vaihtaa vialliset osat tai järjestelmät.
yhdennetyt elintarvike-energiajärjestelmät
Elintarvikkeiden ja energian tuotannon integrointi maatalouden tai elintarviketuotannon järjestelmiin.
tallentaa testituloksia
Kirjata tiedot, jotka on yksilöity aiemmissa testeissä, jotta voidaan varmistaa, että testissä saadaan tiettyjä tuloksia, tai tarkastella tutkittavan reaktioita poikkeuksellisissa olosuhteissa.
suorittaa koekäyttöjä
Tehdä järjestelmälle, koneelle, työkalulle tai muulle laitteelle testisarjoja todellisissa käyttöolosuhteissa, jotta voitaisiin luotettavuutta ja soveltuvuutta tiettyihin toimintoihin sekä säätää asetuksia vastaavasti.
suunnitteluperiaatteet
Suunnittelussa käytettävät tekijät, kuten yhtenäisyys, laajuus, suhde, tasapaino, symmetria, tila, muoto, rakenne, väri, valo, varjo, yhtenevyys ja käyttötarkoitus käytännössä.
antaa neuvoja saastumisen ennaltaehkäisystä
Antaa yksityishenkilöille ja organisaatioille neuvoja sellaisten toimien kehittämisestä ja täytäntöönpanosta, joilla ehkäistään saastumista ja siihen liittyviä riskejä.
ympäristön pilaantumista koskeva lainsäädäntö
Saastumisriskiä koskevan eurooppalaisen ja kansallisen lainsäädännön tunteminen.
neuvoa kasteluprojekteissa
Antaa neuvoja kasteluhankkeiden rakentamisessa. Tarkastaa urakoitsijan määräykset ja varmistaa, että suunnitelma vastaa asennuskonsepteja ja olemassa olevaa pääsuunnitelmaa. Seurata urakoitsijan työtä.
laatia teknisiä suunnitelmia
Laatia yksityiskohtaiset tekniset suunnitelmat koneista, laitteista, työkaluista ja muista tuotteista.
kestävän maataloustuotannon periaatteet
Luonnonmukaisen ja kestävän maataloustuotannon periaatteet ja ehdot.
ympäristölainsäädäntö
Tietyllä alalla sovellettava ympäristöpolitiikka ja -lainsäädäntö.
kastelujärjestelmät
Kastelumenetelmien ja -järjestelmien hallinnointi.
ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen
Prosessit, joilla ehkäistään ympäristön pilaantumista: ympäristön pilaantumiseen liittyvät varotoimet, pilaantumisen ja niihin liittyvien laitteiden torjuntamenettelyt ja mahdolliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi.
analysoida testidataa
Tulkita ja analysoida testauksen aikana kerättyjä tietoja päätelmien, uusien näkemysten tai ratkaisujen laatimiseksi.
maa- ja vesirakentaminen
Insinööritieteiden ala, jossa tutkitaan luonnollisesti rakennettujen kohteiden, kuten teiden, rakennusten ja kanavien, suunnittelua, rakentamista ja kunnossapitoa.
biologia
Kasvi- ja eläinorganismien kudokset, solut ja toiminnot sekä niiden keskinäinen riippuvuus ja vuorovaikutus toistensa ja ympäristön kanssa.
luonnostella suunnitelman teknisiä tietoja
Luetella suunnitelman tekniset tiedot, kuten käytettävät materiaalit ja osat sekä kustannusarvio.
käyttää tietokoneavusteisia suunnitteluohjelmia
Tietokoneavusteisten suunnitteluohjelmien (CAD) käyttö suunnitelmien luomisessa, muokkaamisessa, arvioinnissa ja optimoinnissa.
tutkia tapoja parantaa satoa
Satojen tuoton tutkiminen parempien istutus-, korjuu- ja viljelymenetelmien löytämiseksi ja tuottavuuden parantamiseksi.
suunnitella prototyyppejä
Tuotteiden tai tuotteiden komponenttien prototyyppien suunnitteleminen käyttämällä eri menetelmiä ja teknisen suunnittelun periaatteita.
suorittaa käyttökokeita
Kokeellisten, toiminnallisten ja ympäristöön liittyvien testien suorittaminen malleille, prototyypeille tai järjestelmille ja laitteille itselleen niiden kestävyyden ja toimintakyvyn selvittämiseksi normaaleissa ja äärimmäisissä olosuhteissa.
käyttää maataloustieteellistä mallinnusta
Laatia ja soveltaa fysiikan ja matematiikan kaavoja, jotta voidaan tutkia viljelijän lannoitusta, hallita kasteluohjelmaa, määritellä kasvatustavoitteet, tukea viljelyvalintoja tietyssä ympäristössä ja arvioida eri maataloustuotantojen ympäristötehokkuutta.
tuotetiedon hallinta
Ohjelmiston käyttäminen tuotetta koskevien tietojen, kuten teknisten eritelmien, piirustusten, suunnitelmien ja tuotantokustannusten, seuraamiseen.
arvioida ympäristövaikutuksia
Seurata ympäristövaikutuksia ja tehdä arviointeja, jotta voidaan tunnistaa organisaation ympäristöriskit ja vähentää niitä samalla kun otetaan huomioon kustannukset.
suunnitella keinovalojärjestelmä
Selvittää ja suunnitella keinovalojärjestelmä päivänvalon, ajastimen tai tilojen käytön perusteella siten, että otetaan huomioon mahdolliset tekniset eritelmät ja rajoitukset, kuten voiman laatu ja energiatehokkuus sekä lampuissa tai LED-valoissa käytettyjen materiaalien vaikutus ympäristöön.
säädellä tuotantoa
Suunnitella, koordinoida ja ohjata kaikkia tuotantotoimintoja siten, että tavarat valmistetaan ajoissa ja oikeassa järjestyksessä ja että niiden laatu ja koostumus ovat asianmukaiset, alkaen tavaroiden saapumisesta niiden lähettämiseen saakka.