lavastemaalari
Lavastemaalarit maalaavat elävissä esityksissä käytettäviä lavasteita. He käyttävät monenlaisia piirustus- ja maalaustekniikoita, kuten esittävää maalaustaidetta, maisemamaalausta ja troipe-l’œl -tekniikkaa, jotta saadaan aikaan todentuntuisia kulisseja. Heidän työnsä perustuu taiteelliseen näkemykseen, piirustuksiin ja kuviin. He toimivat tiiviissä yhteistyössä suunnittelijoiden kanssa.
Kirjaudu nähdäksesi, miten taitosi vastaavat tätä ammattia.
Aseta tavoiteammatiksiYdintaidot (22)
työskennellä ergonomisesti
Ergonomiaan liittyvien periaatteiden soveltaminen työpaikalla käsiteltäessä manuaalisesti laitteita ja materiaaleja.
ymmärtää taiteellisia konsepteja
Taiteilijan omista taiteellisista konsepteistaan, ideoistaan tai prosesseistaan antaman selityksen tai kuvauksen tulkitseminen, ja pyrkiminen vision jakamiseen.
muokata lavasteita
Lavasteiden muokkaaminen tai siirtäminen harjoitusten ja esitysten aikana.
kehittää taiteellinen viitekehys
Kehittää erityinen viitekehys taiteellisen työn tutkimukselle, luomiselle ja toteuttamiselle.
käyttää henkilösuojaimia
Käyttää suojavarusteita koulutuksen, ohjeiden ja käsikirjojen mukaisesti. Tarkastaa suojaimet ja käyttää niitä johdonmukaisesti.
mukautua taiteilijan taiteellisiin vaatimuksiin
Tehdä työtä taiteilijoiden kanssa, pyrkiä ymmärtämään luovaa näkemystä ja sopeutua siihen. Hyödyntää omia kykyjään ja taitojaan siten, että lopputulos on paras mahdollinen.
ennaltaehkäistä tulipaloja esitysympäristössä
Toteuttaa toimia, joilla estetään tulipaloja esitysympäristössä. Varmistaa, että tila on paloturvallisuussääntöjen mukainen ja että sprinklerit ja sammuttimet on asennettu tarvittaessa. Varmistaa, että henkilöstö on tietoinen palonehkäisytoimista.
valmistella henkilökohtainen työtila
Korjata työvälineiden asetuksia ja sijaintia ja säätää niitä ennen toiminnan aloittamista.
huolehtia teatterilaitteista
Tarkastaa, ylläpitää ja korjata teatterissa käytettäviä työkaluja ja koneita, kuten valaistuslaitteita, lavasteita ja lavastusten siirtolaitteita.
maalata lavasteita
Maalata lavasteita ja rekvisiittaa.
muuttaa taiteellisia konsepteja teknisiksi suunnitelmiksi
Tehdä yhteistyötä taiteellisen ryhmän kanssa helpottamaan siirtymistä luovasta visiosta ja sen taiteellisista käsitteistä tekniseen suunnitteluun.
työskennellä turvallisesti kemikaalien kanssa
Toteuttaa tarvittavat varotoimet kemiallisten tuotteiden varastointia, käyttöä ja hävittämistä varten.
noudattaa määräaikoja
Varmistaa, että operatiiviset prosessit saadaan päätökseen aiemmin sovitussa aikataulussa.
huolehtia työpajatiloista
Pitää työpajatila kunnossa ja puhtaana.
määritellä kuvauspaikan maalausmenetelmät
Kuvauspaikan maalausmenetelmien ja -materiaalien määrittely.
huolehtia omasta turvallisuudesta työssä
Turvallisuussääntöjen noudattaminen saadun koulutuksen ja ohjeiden mukaisesti ja vankan ymmärryksen pohjalta ehkäisykeinoista ja riskeistä, jotka koskevat omaa työturvallisuutta.
sovittaa suunnitelmat materiaaleille
Suunnitelmien sovittaminen tietyille materiaaleille.
tulkita taiteellisia tarkoituksia
Tekijän taiteellisten tarkoitusten tulkitseminen.
huolehtia teatterilavasteista
Asentaa, tarkastaa, huoltaa ja korjata näyttämöjä ja lavasteita.
käyttää laatukuva- tai akateemisen maalauksen tekniikoita
Käyttää tietyn genren mukaisia tai tavanomaisia maalaus- ja piirustustekniikoita.
seurata kehitystä
Seurata ja tarkkailla uusia suuntauksia ja kehitystä tietyillä aloilla.
noudattaa korkealla tehtävän työn turvallisuusohjeita
Toteuttaa tarvittavat varotoimet ja ryhtyä toimenpiteisiin, joilla arvioidaan, ehkäistään ja torjutaan riskejä, kun työskennellään korkealla maanpinnasta. Ehkäistä näiden rakenteiden alla työskentelevien ihmisten turvallisuuden vaarantuminen ja välttää tikkailta, liikuteltavilta rakennustelineiltä, kiinteiltä työtasoilta ja henkilönostimilta putoamista, koska se voi johtaa kuolemaan tai aiheuttaa vakavia loukkaantumisia.
Valinnaiset taidot (10)
huolehtia kulutustavaroiden varastosta
Kulutustavaroiden varaston hallinnointi ja seuranta sen varmistamiseksi, että tuotantovaatimukset ja määräajat voidaan täyttää kaikkina aikoina.
huolehtia teknisen välineistön varastosta
Teknisen välineistön varastosta huolehtiminen ja valvonta sekä sen varmistaminen, että tuotantovaatimukset ja määräajat voidaan saavuttaa kaikkina aikoina.
suunnitella työpajojen toimintaa
Suunnitella työpajojen toimintaa tuotantotarpeiden mukaisesti.
suorittaa palon alkusammutusta
Toimia tulipalon sattuessa koulutuksen ja menettelyjen mukaisesti ja sammuttaa palo tai rajoittaa sen vaikutuksia ennen pelastustyöntekijöiden saapumista.
käyttää muovaustekniikoita
Käyttää juoksevassa muodossa olevien raaka-aineiden, kuten muovin, keramiikan, lasin ja metallin, muotoiluun erilaisia muovaustekniikoita, kuten rotaatiomuovausta, ruiskupuristusta, puhallusmuovausta, ahtopuristusta, suulakepuristusta ja lämpömuovausta.
tukea suunnittelijaa kehitysprosessissa
Tukea suunnittelijoita kehitysprosessin aikana.
huolehtia henkilöstöhallinnon asiakirjoista
Arkistoida ja järjestää henkilöstöhallinnon asiakirjat kattavalla tavalla.
järjestää työpajan tila
Järjestää työpajan tila siten, että sitä voidaan käyttää mahdollisimman tehokkaasti, esimerkiksi asentamalla valaistus ja työpenkit yms. Päättää tehtävistä, asennettavista laitteista ja kätevimmistä työtavoista.
hallita henkilökohtaista ammatillista kehitystä
Ottaa vastuu elinikäisestä oppimisesta ja jatkuvasta ammatillisesta kehittymisestä. Harjoittaa ammattitaitoa tukevaa ja päivittävää oppimista. Määrittää ammatillisen kehityksen tärkeimmät osa-alueet omien käytäntöjen tarkastelun pohjalta ja pitämällä yhteyttä vertais- ja sidosryhmiin.
kehittää ammatillinen verkosto
Yhteyden ottaminen eri ihmisiin ja näiden tapaaminen ammatillisessa ympäristössä. Yhteisten asioiden löytäminen ja kontaktien käyttäminen yhteisen edun saavuttamiseksi. Omaan ammatilliseen verkostoon kuuluvien ihmisten kuulumisista ja tekemisistä ajan tasalla pysyminen.