äänisuunnittelija

Äänisuunnittelijat suunnittelevat esityksen äänimaailman ja valvovat suunnitelman toteuttamista. Heidän työnsä perustuu tutkimukseen ja taiteelliseen näkemykseen. Heidän suunnitelmansa ja muut suunnitelmat vaikuttavat toisiinsa, ja niiden on vastattava yleistä taiteellista näkemystä. Siksi he tekevät tiivistä yhteistyötä taiteellisten johtajien, muiden toimijoiden ja taiteellisen työryhmän kanssa. He valmistavat esityksessä käytettäviä ääniä. Työ voi olla äänittämistä, kokoamista, käsittelyä ja editointia. He ohjaavat käyttäjiä harjoitusten ja esitysten aikana parhaan mahdollisen ajoituksen ja käsittelyn varmistamiseksi. He laativat äänisuunnitelmia, äänitehosteluetteloja ja muita asiakirjoja käyttäjien ja tuotantohenkilöstön tueksi. He työskentelevät joskus itsenäisinä taiteilijoina, jotka luovat äänitaidetta muualla kuin esitystilanteissa.

Kirjaudu nähdäksesi, miten taitosi vastaavat tätä ammattia.

Aseta tavoiteammatiksi

Ydintaidot (44)

Valinnaiset taidot (31)

  • koota taiteellisen tuotannon tietoja talteen

    Tuotannon kaikkien vaiheiden kokoaminen ja dokumentointi heti näytösjakson jälkeen, jotta se voidaan toistaa ja kaikki asiaankuuluvat tiedot ovat saatavilla.

  • työlainsäädäntö

    Kansallisen tai kansainvälisen tason lainsäädäntö, joka säätelee työntekijöiden työoloja eri aloilla työmarkkinaosapuolten, kuten hallituksen, työntekijöiden, työnantajien ja ammattiliittojen, välillä.

  • valmistella moniraitaäänitys

    Tarvittavien valmistelujen tekeminen musiikin tai muiden äänien tallentamiseksi useille raidoille.

  • johtaa ryhmää

    Ryhmän johtaminen, valvominen ja motivointi odotettujen tulosten saavuttamiseksi annetun ajan sisällä sekä suunniteltujen resurssien mukaisesti.

  • kehittää draamatuotannon prosesseja

    Tuntea ja ymmärtää perusteellisesti draamatuotannon prosesseja.

  • tuottaa teknisiä asiakirjoja

    Laatia ja jakaa asiakirjat, joilla varmistetaan, että kaikki tuotantoon osallistuvat henkilöt saavat merkityksellistä ja ajantasaista tietoa.

  • valvoa reaaliaikaista miksausta

    Seurata miksausta elävässä esityksessä ja olla siitä vastuussa.

  • varmistaa liikuteltavien sähköjärjestelmien turvallisuus

    Huolehtia tarvittavista varotoimista ja huolehtia väliaikaisesta voimavirranjakelusta itsenäisesti. Mitata ja käynnistää asennuksia.

  • mukauttaa taiteellista suunnitelmaa sijainnin mukaan

    Mukauttaa suunnitelmia toisiin paikkoihin taiteellisen näkemyksen mukaisesti.

  • käyttää koneita turvallisesti

    Tarkastaa ja käyttää turvallisesti työssä tarvittavia koneita ja laitteita oppaiden ja ohjeiden mukaisesti.

  • päivittää budjettia

    Varmistaa, että tietty talousarvio on edelleen ajan tasalla, käyttäen viimeisimpiä ja tarkimpia tietoja. Ennakoida mahdolliset vaihtelut ja varmistaa, että asetetut budjettitavoitteet voidaan saavuttaa tietyissä puitteissa.

  • käyttää henkilösuojaimia

    Käyttää suojavarusteita koulutuksen, ohjeiden ja käsikirjojen mukaisesti. Tarkastaa suojaimet ja käyttää niitä johdonmukaisesti.

  • tehdä äänentarkistus

    Testata esiintymispaikan äänilaitteet, jotta varmistetaan niiden sujuva toiminta esityksen aikana. Tehdä yhteistyötä esiintyjien kanssa ja varmistaa, että laitteet mukautetaan esityksen vaatimalla tavalla. Tarkistaa laiteasetukset ja varmistaa audiolaitteiden moitteeton toiminta. Ennakoida mahdolliset tekniset ongelmat live-esityksen aikana.

  • tehdä äänijärjestelmän tekninen suunnitelma

    Asentaa, testata ja käyttää tiettyyn äänikonseptiin perustuvaa monitahoista audiojärjestelmää. Kyseessä voi olla pysyvä tai väliaikainen asennus.

  • etsiä uusia asiakkaita

    Käynnistää toimia uusien ja kiinnostavien asiakkaiden houkuttelemista varten. Pyytää suosituksia ja referenssejä ja etsiä paikkoja, joissa mahdollisia asiakkaita voi olla.

  • laskea suunnittelukustannukset

    Laskea suunnittelukustannukset ja varmistaa, että hanke on taloudellisesti kannattava.

  • muuttaa taiteellisia konsepteja teknisiksi suunnitelmiksi

    Tehdä yhteistyötä taiteellisen ryhmän kanssa helpottamaan siirtymistä luovasta visiosta ja sen taiteellisista käsitteistä tekniseen suunnitteluun.

  • analysoida teknisten resurssien tarvetta

    Määritellä ja laatia luettelo tarvittavista resursseista ja välineistä tuotannon teknisten tarpeiden perusteella.

  • järjestää resurssit taiteelliselle tuotannolle

    Koordinoida taiteellisen tuotannon inhimillisiä, aineellisia ja pääomaresursseja, jotka perustuvat tiettyyn dokumentaatioon, kuten käsikirjoituksiin.

  • huolehtia henkilöstöhallinnon asiakirjoista

    Arkistoida ja järjestää henkilöstöhallinnon asiakirjat kattavalla tavalla.

  • hallita henkilökohtaista ammatillista kehitystä

    Ottaa vastuu elinikäisestä oppimisesta ja jatkuvasta ammatillisesta kehittymisestä. Harjoittaa ammattitaitoa tukevaa ja päivittävää oppimista. Määrittää ammatillisen kehityksen tärkeimmät osa-alueet omien käytäntöjen tarkastelun pohjalta ja pitämällä yhteyttä vertais- ja sidosryhmiin.

  • kehittää ammatillinen verkosto

    Yhteyden ottaminen eri ihmisiin ja näiden tapaaminen ammatillisessa ympäristössä. Yhteisten asioiden löytäminen ja kontaktien käyttäminen yhteisen edun saavuttamiseksi. Omaan ammatilliseen verkostoon kuuluvien ihmisten kuulumisista ja tekemisistä ajan tasalla pysyminen.

  • äänittää musiikkia

    Äänittää ääniä tai musiikkiesityksiä studiossa tai elävän esityksen aikana. Käyttää asianmukaisia laitteita ja ammatillista harkintaa niin, että äänitykset ovat mahdollisimman uskollisia.

  • dokumentoida omia työkäytäntöjä

    Dokumentoida omia työkäytäntöjä eri tarkoituksiin, kuten arviointiin, ajanhallintaan, työnhakuun jne.

  • lukea musiikkipartituuria

    Lukea musiikkipartituuria harjoitusten ja elävien esitysten aikana.

  • asentaa äänenvahvistusjärjestelmä

    Asentaa analoginen äänenvahvistusjärjestelmä live-esitystä varten.

  • tekijänoikeuslainsäädäntö

    Tekijöiden oikeuksia suojaava lainsäädäntö, joka kuvaa myös, miten muut saavat käyttää tekijänoikeuksien alaisia töitä.

  • valmistella tavallinen äänitys

    Valmistella tavallinen stereofoninen äänitysjärjestelmä.

  • valmistella laitteet ripeästi

    Varmistaa, että laitteet asennetaan määräaikojen ja aikataulujen mukaisesti.

  • noudattaa korkealla tehtävän työn turvallisuusohjeita

    Toteuttaa tarvittavat varotoimet ja ryhtyä toimenpiteisiin, joilla arvioidaan, ehkäistään ja torjutaan riskejä, kun työskennellään korkealla maanpinnasta. Ehkäistä näiden rakenteiden alla työskentelevien ihmisten turvallisuuden vaarantuminen ja välttää tikkailta, liikuteltavilta rakennustelineiltä, kiinteiltä työtasoilta ja henkilönostimilta putoamista, koska se voi johtaa kuolemaan tai aiheuttaa vakavia loukkaantumisia.

  • virittää langattomia äänijärjestelmiä

    Virittää langaton äänijärjestelmä livetilanteessa.