logistiikkainsinööri

Logistiikkainsinöörit suunnittelevat ja toteuttavat järjestelmiä, joilla pyritään optimoimaan kuljetustoimintaan kuluva aika ja siihen liittyvät toimet. He varmistavat, että järjestelmät mahdollistavat mikroseurannan ja sujuvan tiedonkulun eri kuljetusmenetelmien ja -vaiheiden välillä.

Kirjaudu nähdäksesi, miten taitosi vastaavat tätä ammattia.

Aseta tavoiteammatiksi

Ydintaidot (15)

  • teknisen suunnittelun periaatteet

    Teknisen suunnittelun, kuten toiminnallisuus, toistettavuus ja kustannukset suhteessa suunnitteluun ja se, miten niitä sovelletaan teknisten hankkeiden toteuttamisessa.

  • suorittaa analyyttisia matemaattisia laskelmia

    Soveltaa matemaattisia menetelmiä ja käyttää laskentatekniikoita analysointiin ja tiettyjen ongelmien ratkaisemiseen.

  • matematiikka

    Matematiikka on tutkimus määrän, rakenteen, tilan ja muutoksen kaltaisista aiheista. Siihen sisältyy mallien tunnistaminen ja niihin perustuvien uusien oletusten muotoilu. Matemaatikot pyrkivät todistamaan tällaisten oletusten paikkansapitävyyden tai -pitämättömyyden. Matematiikassa on monia aloja, joista osaa käytetään laajalti käytännön sovelluksissa.

  • tehdä tieteellistä tutkimusta

    Osallistua uuden tiedon luomiseen muotoilemalla tutkimuskysymyksiä, tutkimalla, parantamalla tai kehittämällä käsitteitä, teorioita, malleja, tekniikoita, välineitä, ohjelmistoja tai toimintamenetelmiä sekä käyttämällä tieteellisiä menetelmiä ja tekniikoita.

  • käyttää teknisen piirtämisen ohjelmistoja

    Laatia teknisiä suunnitelmia ja teknisiä piirustuksia erikoisohjelmistoilla.

  • tekniset piirustukset

    Piirustusohjelmistot ja erilaiset symbolit, näkökulmat, mittayksiköt, merkkijärjestelmät, visuaaliset tyylit ja sivun asettelut, joita käytetään teknisissä piirustuksissa.

  • ohjata logistisia toimia

    Koordinoida tuotteiden elinkaareen liittyviä logistisia toimia, kuten tuotteiden tai resurssien jakelua, toimitusta ja loppusijoitusta.

  • huolehtia teknisestä projektikokonaisuudesta

    Hallinnoida teknisen hankkeen resursseja, määrärahoja, määräaikoja ja henkilöresursseja sekä suunnitella aikataulut ja kaikki hankkeeseen liittyvät tekniset toimet.

  • projektinhallinta

    Projektinhallinnan ala, siihen kuuluvat toimet ja siihen liittyvät muuttujat, kuten aika, resurssit, vaatimukset, määräajat ja odottamattomiin tapahtumiin reagoiminen.

  • suunnitteluprosessit

    Teknisten järjestelmien kehittämiseen ja ylläpitoon sovellettava järjestelmällinen toimintamalli.

  • hallita logistiikkaa

    Luoda logistiset puitteet tavaroiden kuljettamiseksi asiakkaille ja palautusten vastaanottamiseksi sekä toteuttaa ja seurata logistiikkaprosesseja ja ohjeita. Mukauttaa tuotantoprosesseja välineen mahdollisuuksiin ja rajoituksiin.

  • tulkita teknisiä vaatimuksia

    Teknisiin vaatimuksiin liittyvien tietojen analysoiminen, ymmärtäminen ja soveltaminen.

  • määritellä teknisiä vaatimuksia

    Määrittää tavaroiden, materiaalien, menetelmien, prosessien, palvelujen, järjestelmien, ohjelmistojen ja toimintojen tekniset ominaisuudet selvittämällä, mitkä ovat asiakkaan vaatimusten mukaiset erityistarpeet, ja vastaamalla niihin.

  • logistiikka

    Resurssien, kuten materiaalien, ajan ja tietojen, hallinta tuotteiden kulun valvomiseksi lähtöpaikan ja käyttöpaikan välillä. Tähän sisältyy tavaroiden tuotanto, pakkaaminen, varastointi ja kuljetus.

  • toimitusketjun hallinta

    Tavaravirrat toimitusketjussa, raaka-aineiden liikkeet ja varastointi, valmistuksenaikainen inventaario ja valmiit tuotteet lähtöpaikasta kulutuspaikkaan.

Valinnaiset taidot (18)

  • suunnitella inventaario

    Inventaarion optimaalisten määrien ja aikataulujen määrittäminen, jotta se voidaan sovittaa yhteen myynti- ja tuotantokapasiteetin kanssa.

  • varastotoiminnot

    Varastotoiminnan perusperiaatteet ja -käytännöt, kuten tavaroiden varastointi ja varastotilojen järjestäminen.

  • ylläpitää logistiikkatietokantoja

    Logistisen ja varastoinnin alasektorin käyttäjien saatavilla olevien tietokantojen ylläpitäminen.

  • hallita multimodaaliliikenteen logistiikkaa

    Hallinnoida tuotevirtaa multimodaalisen kuljetuksen avulla.

  • hallita jakelukanavia

    Valvoa, että jakelukanavat ovat asiakkaiden vaatimusten mukaisia.

  • analysoida logistisia muutoksia

    Arvioida mahdollisten logististen muutosten, kuten kuljetusmuotojen, tuotevalikoimien, tuotemäärien, liikenteenharjoittajien ja tuotteiden kuljetustapojen muutosten, taloudellisia vaikutuksia.

  • hallinnoida varastojärjestelmää

    Hallinnoida ja suunnitella organisaation varastojärjestelmää ja sen henkilöstöä; varmistaa optimaalinen turvallisuus ja riskienehkäisy.

  • käyttää logistiikkatietojen analysointimenetelmiä

    Lukea ja tulkita toimitusketjua ja kuljetusta koskevia tietoja. Analysoida tulosten luotettavuutta ja saatavuutta käyttämällä esimerkiksi tiedonlouhintaa, tietomallinnusta ja kustannus-hyötyanalyysia.

  • tuotepakkausten vaatimukset

    Erityyppisten tuotteiden pakkausvaatimukset ja niihin liittyvät materiaalit.

  • kevyt tuotantomalli

    Kevyt tuotantomalli eli lean-tuotanto on menetelmä, jonka tarkoituksena on minimoida tuotantojärjestelmissä syntyvä hukka ja maksimoida tuottavuus.

  • hallinnoida sopimuksia

    Neuvotella sopimuksen ehdoista, kustannuksista ja muista sovittavista asioista huolehtien samalla siitä, että sopimukset ovat oikeudellisten vaatimusten mukaisia ja täytäntöönpanokelpoisia. Valvoa sopimuksen täytäntöönpanoa sekä sopia mahdollisista muutoksista ja dokumentoida ne mahdollisten lakisääteisten rajoitusten mukaisesti.

  • analysoida toimitusketjustrategioita

    Tutkia organisaation tuotantoa, yksiköiden odotettuja tuotantomääriä, laatua, määrää, kustannuksia, käytettävää aikaa ja työmäärätarpeita koskevia suunnittelutietoja. Antaa ehdotuksia tuotteiden laadun ja palvelujen laadun parantamiseksi ja kustannusten vähentämiseksi.

  • ympäristöä säästävä logistiikka

    Lähestymistavat ja toimet, joilla pyritään minimoimaan logistiikkatoiminnan ekologiset vaikutukset.

  • analysoida toimitusketjun trendejä

    Ennusteiden ja analyysien tekeminen toimitusketjun suuntauksista ja kehityksestä teknologian, tehokkuutta koskevien järjestelmien, toimitettujen tuotteiden ja tuotteiden toimittamista koskevien logististen asioiden osalta ja toimitusketjumetodologioiden johtoasemassa pysyttely.

  • toteuttaa logistiikkatoimintojen tehokkuussuunnitelmia

    Laitoksen johtajien kehittämien tehokkuussuunnitelmien toimeenpano. Tekniikoiden, resurssien ja koulutuksen käyttäminen työpaikan tehokkuuden parantamiseksi.

  • kuljetustekniikka

    Maa- ja vesirakentamisen ala, joka suunnittelee ja tutkii keinoja järjestää ja hallinnoida ihmisten ja tavaroiden kuljetukset turvallisesti, tehokkaasti, mukavasti sekä taloudellisesti ja ympäristöystävällisesti.

  • käsitellä asiakkaiden tilauksia

    Käsitellä asiakkaiden tekemiä tilauksia. Ottaa vastaan asiakkaan tilaus ja määrittää vaatimukset, työprosessi ja aikataulu. Tehdä työ suunnitelman mukaisesti.

  • hallinnoida varastotoimintoja

    Hallinnoida varastotoimintoja, kuten tilausten toimittamista ja varaston ylläpitämistä; valvoa varaston turvallisuus- ja riskinehkäisytoimia; noudattaa toimitusketjun tehokkuuden maksimointiin tähtääviä suunnitelmia.