lennonjohtaja
Lennonjohtajat auttavat lentäjiä antamalla tietoja korkeudesta, nopeudesta ja kurssista. He avustavat lentäjiä ilma-alusten turvallisen lentoonlähdön ja laskun helpottamiseksi. He vastaavat ilma-alusten turvallisesta ja järjestelmällisestä liikkeestä ilmassa suurten lentoreittien varrella ja lentoasemien ympäristössä. He valvovat lentoliikennettä lentoasemilla ja niiden läheisyydessä siten, että yhteentörmäyksiä ja liikenteen ruuhkautumisesta johtuvia viivästyksiä ehkäistään noudattamalla vakiintuneita menettelyjä.
Kirjaudu nähdäksesi, miten taitosi vastaavat tätä ammattia.
Aseta tavoiteammatiksiYdintaidot (32)
avustaa nousun ja laskun aikana
Kapteenin avustaminen lentoonlähdössä ja laskeutumisessa viestintävälineitä käyttämällä.
lentoasemasuunnittelu
Lentoasemien kehittämistä ohjaavat periaatteet ja menettelyt, joilla vastataan ilmailupalvelujen kysyntään ja noudatetaan sovellettavia säännöksiä.
käyttää meteorologisia tietoja
Säätietojen käyttö ja tulkitseminen sääoloista riippuvaisia toimintoja varten. Neuvojen antaminen tietojen avulla turvallisista toiminnoista sääoloissa.
antaa ohjeita henkilöstölle
Ohjeiden antaminen henkilöstölle eri viestintätekniikoiden avulla. Viestintätyylin muokkaaminen kohdeyleisön mukaisesti.
tulkita visuaalista materiaalia
Tulkita kaavioita, karttoja, grafiikkaa ja muita kirjoitetun tekstin sijasta käytettäviä kuvaesityksiä.
ilma-alusten lennonohjausjärjestelmät
Ilma-aluksen lennonohjausjärjestelmien, kuten lennonohjauspintojen, ohjaamon hallintalaitteiden, liitäntöjen ja toimintamekanismien asetukset, ominaisuudet ja toiminta, joita tarvitaan ilma-aluksen lentosuunnan ohjaamiseen.
toimia lennonjohtotornissa
Toimia lennonjohtotornissa, joka on välttämätön ilma-alusten turvallisen rullauksen, lentoonlähtöön ja laskeutumisen kannalta.
IFR-lentojen lentoa edeltävät menettelyt
IFR-lentoa valmisteltaessa vaadittavat lentoa edeltävät tehtävät lentokäsikirjan mukaisesti.
käyttää eri viestintäkanavia
Hyödyntää erilaisia viestintäkanavia, kuten puhumista, käsin kirjoittamista, digitaalista ja puhelinliikennettä, ajatusten tai tietojen kokoamista ja jakamista varten.
huolehtia yleisestä turvallisuudesta
Toteuttaa asianmukaiset menettelyt ja strategiat ja käyttää asianmukaisia välineitä paikallisten tai kansallisten turvatoimien edistämiseksi tietojen, ihmisten, instituutioiden ja omaisuuden suojelemista varten.
tehdä navigointilaskelmia
Ratkaista matemaattisia ongelmia, jotta turvallinen navigointi voidaan varmistaa.
kyetä hahmottamaan tilaa
Olla tietoinen sijainnistaan ja ympäröivästä tilasta. Ymmärtää suhde ympärillä olevin esineisiin, kun sijainti muuttuu.
kuljetuksessa käytettävät sähköjärjestelmät
Sähköjärjestelmien toiminta ja eritelmät sekä rahdin ja ihmisten kuljetuksessa käytettävien operaatioiden ja järjestelmien soveltaminen.
pysyä valppaana
Pysyä valppaana kaikkina aikoina; reagoida nopeasti yllättäviin tilanteisiin. Keskittyä ja suorittaa tehtäviä ilman, että keskittyminen häiriintyy pitkänkään ajan kuluessa.
käyttää ilmaliikennepalvelun asiakirjoja
Käyttää ilmaliikennepalvelun asiakirjoja ilma-alusten törmäysten estämiseksi; varmistaa ilmaliikenteen sujuvuus.
lukea kolmiulotteisia näyttöjä
Lukea 3D-näyttöjä ja ymmärtää niiden asennoista, etäisyyksistä ja muista parametreistä antamat tiedot.
avustaa lentoon liittyvissä tarkastustoimissa
Auttaa ennen lentoa ja lennon aikana suoritettavissa tarkastuksissa ongelmien havaitsemiseksi ja niiden ratkaisemiseksi yhdessä lentokapteenin, perämiehen tai lentomekaanikon kanssa.
elektroniikka
Elektronisten piirilevyjen, prosessorien, sirujen ja tietokonelaitteiden ja -ohjelmistojen toiminta, mukaan lukien ohjelmointi ja sovellukset. Tämän tiedon soveltaminen sen varmistamiseksi, että elektroninen laite toimii moitteettomasti.
noudattaa lentoaseman standardeja ja määräyksiä
Tuntea eurooppalaisten lentoasemien hyväksytyt standardit ja määräykset ja soveltaa niitä. Soveltaa tietoja lentoasemien sääntöjen, määräysten ja lentoaseman turvallisuussuunnitelman noudattamisen varmistamiseen.
hallita stressitilanteita työpaikalla
Käsitellä ja hallita erittäin stressaavia tilanteita työpaikalla noudattamalla asianmukaisia menettelyjä, kommunikoimalla hiljaa ja tehokkaasti ja pysymällä rauhallisena päätöksiä tehdessä.
lentoliikennettä koskeva lainsäädäntö
Lentoliikenteeseen sovellettavat säännöt ja määräykset, myös kansainvälinen oikeus.
lennonjohtotoiminnot
Menettelyt lentoliikenteen järjestämiseksi, törmäysten estämiseksi ja sujuvan toiminnan varmistamiseksi lentojen aikana sekä lennonjohtajien tehtävät, mukaan lukien vuorovaikutus ja tehokas viestintä ilma-alusten ja lennonjohtajien välillä.
tähtisuunnistus
Tähtisuunnistaminen ja sijainnin määrittäminen erityisillä mittauslaitteilla.
lentometeorologia
Tieteenala, jolla tulkitaan sään vaikutusta ilmaliikenteen hallintaan (ATM) ja sitä, miten suuret paine- ja lämpötila-arvojen muutokset lentoasemilla voivat aiheuttaa vaihtelua vasta- ja myötätuulikomponenteissa sekä huonontaa näkyvyyttä toimintaolosuhteissa. Lentometeorologian tuntemus voi auttaa vähentämään ilmaliikenteen hallintajärjestelmään kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia. Tämä tapahtuu vähentämällä häiriöitä ja niistä johtuvaa liikenteen takkuamista, menetettyä kapasiteettia ja lisäkustannuksia.
seurata lentosäätä
Sääasemien toimittamien tietojen seuraaminen ja tulkinta lentoaseman toimintaa tai lentämistä häiritsevien sääolosuhteiden ennakoimiseksi.
käyttää teknisen viestinnän taitoja
Teknisten yksityiskohtien selittäminen maallikkoasiakkaille, sidosryhmille ja muille kiinnostuneille tahoille selkeällä ja ytimekkäällä tavalla.
käyttää tutkalaitteita
Käyttää tutkaruutuja ja muita tutkalaitteita. Varmistaa, että ilma-alukset lentävät turvallisen välimatkan päässä toisistaan.
ilmailun yhteiset turvallisuusmääräykset
Siviili-ilmailun alalla alueellisella, kansallisella, eurooppalaisella ja kansainvälisellä tasolla sovellettava lainsäädäntö ja asetukset. Ymmärrys siitä, että asetusten tarkoitus on varmistaa kansalaisten jatkuva turvallisuus siviili-ilmailussa; varmistaa, että toimijat, kansalaiset ja organisaatiot noudattavat näitä sääntöjä.
noudattaa tarkistuslistoja
Noudattaa tarkistuslistoja ja varmistaa, että kaikkia niihin sisältyviä asioita noudatetaan.
sähköinen viestintä
Digitaalisin keinoin, kuten tietokoneilla, puhelimitse tai sähköpostitse, tapahtuva tiedonsiirto.
noudattaa työohjeita
Ymmärtää ja tulkita eri tehtäviä koskevia työohjeita ja noudattaa niitä työpaikalla asianmukaisesti.
analysoida työhön liittyviä kirjallisia raportteja
Lukea ja ymmärtää työhön liittyviä raportteja, analysoida raporttien sisältöä ja soveltaa havaintoja päivittäisiin työtoimiin.
Valinnaiset taidot (4)
tehdä useita tehtäviä yhtä aikaa
Useiden tehtävien hoitaminen samaan aikaan ja tietoisuus keskeisistä painopisteistä.
toimia luotettavasti
Edetään tavalla, johon voidaan luottaa tai jonka varaan voidaan laskea.
hallita tietotekniikan käyttö
Käyttää tietokoneita, tietoteknisiä laitteita ja nykyaikaista teknologiaa tehokkaasti.
kestää stressiä
Ylläpitää levollista mielenlaatua ja tehokasta suorituskykyä paineen alla tai epäedullisissa olosuhteissa.