Maa- ja metsätalous

kalastusaluksen päällikkö, iso alus

Isojen kalastusalusten päälliköt suunnittelevat, hallinnoivat ja toteuttavat kalastusalusten toimintaa rannikolla, rannikkovesillä ja avomerellä. He ohjaavat ja valvovat navigointia. Kalastusalusten päälliköt voivat toimia aluksilla, joiden bruttovetoisuus on vähintään 500 tonnia. He valvovat lastausta, lastin purkamista ja ahtausta sekä kalojen keräystä, käsittelyä, prosessointia ja säilytystä.

Kirjaudu nähdäksesi, miten taitosi vastaavat tätä ammattia.

Aseta tavoiteammatiksi

Ydintaidot (44)

  • antaa turvallisuuskoulutusta aluksella

    Aluksella tehtävien turvallisuuskoulutusohjelmien laatiminen ja toteuttaminen.

  • työskennellä ulko-olosuhteissa

    Valmius selviytyä erilaisista ilmasto-olosuhteista, kuten kuumuudesta, sateesta, kylmästä tai tuulesta.

  • arvioida alusten tasapainoa

    Alusten tasapainon arvioiminen viittaamalla aluksen vakauteen, kun se on paikoillaan.

  • kalastuksenhoito

    Kalastuksenhoitoon liittyvät periaatteet, menetelmät ja varusteet. Käsitteet saalis, sivusaalis, pyyntiponnistus ja kestävä enimmäistuotto, erilaiset näytteenottomenetelmät ja näytemateriaalien käyttö.

  • käyttää meteorologisia tietoja

    Säätietojen käyttö ja tulkitseminen sääoloista riippuvaisia toimintoja varten. Neuvojen antaminen tietojen avulla turvallisista toiminnoista sääoloissa.

  • antaa ensiapua

    Painelu-puhalluselvytyksen antaminen ensiapuna sairaan tai loukkaantuneen ihmisen auttamiseksi siihen asti, kunnes hänelle voidaan tarjota ammattimaista lääketieteellistä hoitoa.

  • valmistella turvallisuusharjoituksia aluksilla

    Suunnitella ja suorittaa säännöllisiä turvallisuusharjoituksia matkustaja- ja kauppa-aluksilla; maksimoida turvallisuus mahdollisesti vaarallisissa tilanteissa.

  • kalastuselinkeino

    Kalastusalan liiketoimintamalli, mukaan lukien virkistyskalastus, kotitarvekalastus ja kaupallinen kalastus sekä pyynti-, jalostus- ja markkinointisektorit.

  • käyttää merinavigointilaitteita

    Navigointilaitteiden, esimerkiksi kompassin tai sekstantin, tai merenkulun turvalaitteiden, kuten majakoiden tai merkkipoijujen, tutkan, satelliittien ja tietokonejärjestelmien, käyttäminen alusten navigointiin vesiväylillä. Ajantasaisten merikarttojen, ilmoitusten ja julkaisujen käyttö aluksen tarkan sijainnin määrittämiseksi.

  • kansainväliset säännöt yhteentörmäämisen ehkäisemiseksi merellä

    Yhteentörmäämisen ehkäisemistä merellä koskevien kansainvälisten sääntöjen perusnäkökohdat, kuten alusten toiminta toisen aluksen näkökentässä, kulkuvalot ja merkkivalot, tärkeimmät valo- ja äänimerkit, merenkulun merkinantolaitteet ja poijut.

  • sammuttaa tulipaloja

    Valita asianmukaiset aineet, kuten vesi tai erilaiset kemialliset aineet, ja menetelmät tulipalojen sammuttamista varten palon koon mukaan. Käyttää hengityslaitetta.

  • koordinoida lastin käsittelyä

    Organisoida lastin käsittely ja suunnitella lastin jakautuminen siten, että alus on vakaa ja turvallinen. Johtaa lastin käsittelyä.

  • kiinnittää ahdattava rahti

    Kiinnittää ahdattava rahti peruskiinnitysmenetelmillä; varmistaa tavaroiden tehokas ja turvallinen kuljetus.

  • toteuttaa vesiliikenteen turvallisuuteen liittyviä toimia

    Tunnistaa turvattomat tilanteet ja toteuttaa turvallisuussäännösten mukaisia jatkotoimia. Varoittaa välittömästi alusten johtoa. Käyttää henkilökohtaisia suojaus- ja pelastusvälineitä.

  • kalanpyydykset

    Pyyntikalastuksessa käytettävien eri pyydysten ja niiden toimintakapasiteetin tunnistaminen.

  • arvioida alusten vakautta

    Arvioida alusten kahta vakaustyyppiä, jotka ovat poikittais- ja pitkittäisvakaus.

  • viestiä maailmanlaajuisen merihätä- ja turvallisuusjärjestelmän kautta

    Lähettää merihädässä hälytys käyttämällä mitä tahansa GMDSS-radiojärjestelmää, jolloin rannalla olevat pelastusviranomaiset ja/tai muut alueella olevat alukset vastaanottavat hälytyksen erittäin todennäköisesti.

  • ehkäistä merten saastumista

    Organisoida ja seurata ympäristönsuojelutoimia soveltamalla ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä koskevia säännöksiä merellä.

  • ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen

    Prosessit, joilla ehkäistään ympäristön pilaantumista: ympäristön pilaantumiseen liittyvät varotoimet, pilaantumisen ja niihin liittyvien laitteiden torjuntamenettelyt ja mahdolliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi.

  • koordinoida palonsammutustoimia

    Järjestää ja ohjata palontorjuntatoimia aluksen hätäsuunnitelmien mukaisesti turvallisuuden varmistamiseksi.

  • riskien ja uhkien arviointi

    Turvallisuusasiakirjat ja kaikki turvallisuuteen liittyvä viestintä ja tiedotus.

  • ohjata kalastusalusta ja -välineitä

    Ohjata kalastusalusta ja sen välineitä parhaan mahdollisen toiminnan varmistamiseksi sekä kaikkia vastuullista kalastamista koskevien säännösten ja turvatoimenpiteiden mukaisesti.

  • selviytyä merellä tilanteessa, jossa laiva joudutaan jättämään

    Tunnistaa hälytysmerkit ja minkälaisesta hädästä ne kertovat. Noudattaa menettelyjä. Käyttää pelastusliiviä tai pelastuspukua. Hypätä veteen turvallisesti myös korkealta. Suoristaa ylösalaisin oleva pelastuslautta pelastusliiveissä ja uida pelastusliivi päällä. Pysyä veden pinnalla ilman pelastusliiviä. Nousta pelastusveneeseen aluksella tai vedestä pelastusliiveissä. Ryhtyä nopeasti toimiin pelastusveneisiin ja -lauttoihin siirtymisessä pelastumismahdollisuuksien parantamiseksi. Käyttää pelastusvarjoa tai laahusankkuria. Käyttää pelastusveneiden laitteita. Käyttää paikannus- ja radiolaitteita.

  • varmistaa aluksen säännöstenmukaisuus

    Tarkastaa aluksia, niiden osia ja välineitä; varmistaa aluksen vaatimusten- ja säännöstenmukaisuus

  • navigoida merellä

    Varmistaa, että aluksella on ajantasaiset ja riittävät kartat ja tarvittavat merenkulkuun liittyvät asiakirjat. Johtaa prosessia, jossa valmistellaan matkaraportti, aluksen reittisuunnitelma, päivittäiset sijaintiraportit ja ohjaajan tiedotuslomake.

  • vastuuntuntoista kalastusta koskevat säännöt

    Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) vastuuntuntoista kalastusta koskevat säännöt ja ammattikalastajia koskevat suuntaviivat.

  • koordinoida kalojenkäsittelyä

    Organisoida kalojenkäsittelyä siten, että kalatuotteiden laadun heikkeneminen voidaan välttää. Tarkastaa kannen ja kalastusaukon puhtaus ennen lastausta ja käsittelyä. Valvoa, että kaloista poistetaan päät ja sisälmykset ja että ne pestään ja lajitellaan tarvittaessa hygieniamääräysten mukaisesti.

  • havaita poikkeamia matkan aikana

    Tunnistaa aluksessa havaitut poikkeamat ja poikkeavuudet, arvioida ne ja toteuttaa asianmukaiset toimet, jotta aluksen normaali toiminta voidaan palauttaa. Tarkastaa kaikki operatiivisten toimintojen (turvallisuus)järjestelmät. Organisoida toimia ongelman havaitsemisen jälkeen.

  • kansainvälinen yleissopimus aluksista aiheutuvan meren pilaantumisen ehkäisemisestä

    Aluksista aiheutuvan meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehdyssä kansainvälisessä yleissopimuksessa (MARPOL) säädetyt perusperiaatteet ja -vaatimukset: öljyn aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemistä koskevat määräykset, irtolastina kuljetettavien haitallisten nestemäisten aineiden aiheuttamaa pilaantumista koskevat määräykset, merellä pakattuina kuljetettavien haitallisten aineiden aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisy, alusten jätteiden aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisy, alusten roskien aiheuttaman ilman pilaantumisen ehkäisy, alusten aiheuttaman ilman pilaantumisen ehkäisy.

  • kalatuotteiden pilaantuminen

    Kalatuotteiden hajoamisen ja pilaantumisen prosessi: pyytämisen jälkeen tapahtuva fyysiset, entsymaattiset, mikrobiologiset ja kemialliset prosessit.

  • käyttää merenkulun englantia

    Viestiä englannilla, jota käytetään todellisissa tilanteissa laivoissa, satamissa ja muualla laivausketjussa.

  • arvioida kalaparvia

    Sähköisistä välineistä ja muista apuvälineistä saadun tiedon tulkitseminen kalaparven ominaisuuksien arvioimiseksi.

  • laatia kalastuksen aikatauluja

    Tehokkaampien kalastustekniikoiden suunnittelu ja toteuttaminen; sääolosuhteiden ja kalastusmenetelmän huomioon ottaminen.

  • kalastuslainsäädäntö

    Kalastuksenhoidon eri lähestymistapojen tutkimus ja analyysi, jossa otetaan huomioon kansainväliset sopimukset ja alan normit, jotta voitaisiin analysoida kalavarojen hoidon sääntelyä.

  • tulkita merisäätietoja

    Tieteellinen tutkimusala, jolla tulkitaan säätietoja ja sovelletaan niitä meriliikenteen turvallisuuden varmistamiseksi.

  • kalastusalukset

    Kalastusalusten eri osien ja varusteiden nimet.

  • hoitaa aluksen vahtivuorot turvallisesti

    Noudattaa vahtivuoroja koskevia periaatteita. Aloittaa vahtivuoro, pitää vahtia ja tehdä vahdinvaihto. Ohjata alusta ja tehdä tavanomaisia tehtäviä vahtivuoron aikana. Noudattaa hätätilanne- ja turvallisuusmenettelyjä vahtivuoron aikana. Ryhtyä välittömiin toimiin tulipalon tai onnettomuuden sattuessa ja toteuttaa ruorikäskyt sen varmistamiseksi, että kurssi säilyy aina vakaana.

  • osallistua aluksen liikuttelun tukitehtäviin

    Osallistua satamassa tukitehtäviin: kiinnittyminen laituriin, ankkurointi ja muut kiinnitystoimet. Vastata siitä, että komentosiltavahti edistää turvallisuutta.

  • kouluttaa työntekijöitä

    Johtaa ja ohjata työntekijöitä prosessissa, jossa heille opetetaan tulevassa työssä tarvittavia taitoja. Organisoida toimia, joiden tavoitteena on esitellä työtä ja järjestelmiä tai parantaa yksilöiden ja ryhmien toimintaa organisaatioissa.

  • kalastusyritystoimintaan liittyvät riskit

    Yleiset riskit, jotka liittyvät kalastusaluksilla työskentelyyn, ja riskit, jotka esiintyvät vain joissakin kalastusmuodoissa. Uhkien ja onnettomuuksien ehkäiseminen.

  • maailmanlaajuinen merihätä- ja turvallisuusjärjestelmä

    Kansainvälisesti sovitut turvallisuusmenettelyt, laitetyypit ja viestintäprotokollat, joilla parannetaan turvallisuutta ja helpotetaan merihädässä olevien alusten, veneiden ja ilma-alusten pelastamista.

  • uida

    Liikkua vedessä raajojen avulla.

  • kalatuotteiden laatu

    Kalatuotteiden laatuun vaikuttavat tekijät. Esimerkiksi lajien väliset erot, pyydysten vaikutus ja loisen vaikutus laadun säilyttämiseen.

  • käyttää laivan pelastusvälineistöä

    Käyttää pelastusveneitä ja -lauttoja. Laukaista veneet vaaditulla tavalla ja käyttää niiden laitteistoa. Huolehtia henkiinjääneistä ja pelastusveneistä tai -lautoista haaksirikkoutuneelta alukselta poistumisen jälkeen. Käyttää sijainnin määrittämiseen ja ilmoittamiseen tarkoitettuja elektronisia laitteita, myös viestintä- ja merkinantolaitteita ja pyrotekniikkaa.

Valinnaiset taidot (12)