muuttokoordinaattori
Muuttokoordinaattorit suunnittelevat kaikki toimet, jotka ovat välttämättömiä onnistuneen muuton kannalta. He saavat asiakkaaltaan tietoja ja suunnittelevat niiden perusteella toimet, joilla voidaan varmistaa sujuva, kilpailukykyinen ja tyydyttävä muutto.
Kirjaudu nähdäksesi, miten taitosi vastaavat tätä ammattia.
Aseta tavoiteammatiksiYdintaidot (13)
pakkausmateriaalityypit
Materiaalien ominaisuudet, jotka tekevät niistä soveltuvia pakkaamiseen. Raaka-aineiden muuntaminen pakkausmateriaaleiksi. Erityyppiset etiketit ja materiaalit, jotka täyttävät asianmukaiset säilytyskriteerit säilytettävien tavaroiden mukaan.
päättää rahdin lastausjärjestyksestä
Rahdin lastausjärjestyksestä päättäminen niin, että toiminta on mahdollisimman tehokasta. Lastauksen järjestäminen niin, että rahtia mahtuu mukaan mahdollisimman paljon.
hoitaa huonekalujen toimitus
Hoitaa toimituksia ja koota huonekaluja ja muita tavaroita asiakkaan tarpeiden ja mieltymysten mukaan.
vaarallisten aineiden lastaamiseen liittyvät riskitekijät
Määriteltyjen vaarallisten aineiden kuljetukseen liittyvät vaarat sekä hätätoimenpiteet ja käsittelymenettelyt, joita noudatetaan, jos tavaroille tapahtuu onnettomuuksia niiden lastauksen tai kuljetuksen aikana.
varmistaa oikeanlaiset elintarvikemerkinnät
Varmistaa, että tuotteessa on kaikki tarvittavat merkinnät (esim. oikeudelliset ja tekniset merkinnät ja vaaroja koskevat merkinnät). Varmistaa, että merkinnät ovat lakisääteisten vaatimusten ja määräysten mukaisia.
kuljetusmenetelmät
Henkilöiden tai tavaroiden lento-, rautatie-, meri- tai maantiekuljetukseen liittyvien periaatteiden ja menetelmien tuntemus, mukaan lukien suhteelliset kustannukset ja optimaaliset työskentelystrategiat.
työterveys ja -turvallisuus kuljetusalalla
Kuljetusonnettomuuksien tai -poikkeamien estämiseen tähtääviin terveys- ja turvallisuustoimenpiteisiin liittyvät säännöt, menettelyt ja määräykset.
käyttää viestintälaitteita
Käyttää viestintälaitteita asiakkaiden, kollegojen ja muiden kanssa kommunikointiin.
valmistella kuormaustoimien resursseja
Arvioida rahdin lastaamiseen ja purkamiseen tarvittavien työntekijöiden määrä ja laitetyypit.
suunnitella menettelyjä yksittäisten tavaroiden siirtämiseksi
Selvittää tietynlaisten tavaroiden, kuten pianojen, taideteosten, antiikkihuonekalujen ja muiden vastaavien, siirtämistä koskevat vaatimukset, jotta voidaan suunnitella asianmukaiset menettelyt niiden kuljettamiseen ja uudelleensijoittamiseen.
ylläpitää työkaluvarastoa
Pitää luetteloa palvelujen tarjoamisessa käytetyistä työkaluista. Varmistaa, että työkalusarjat ovat täydellisiä ja että ne soveltuvat käytettäviksi.
valita muutossa tarvittavat laitteet
Valita asianmukaiset työkalut ja laitteet, joita esineiden liikuttaminen edellyttää. Valita välinevalikoima perustyökaluista, joita ovat esimerkiksi ruuvit, vasarat ja pihdit, monimutkaisempiin laitteisiin, joita ovat esimerkiksi haarukkatrukit, nosturit ja siirrettävät tasot.
analysoida tavaroiden siirtämiseen liittyviä vaatimuksia
Analysoida siirrettäviä tavaroita ja niiden siirtämiseen liittyviä vaatimuksia. Tarkistaa vaatimukset ja valmistella toimet, joilla varmistetaan tavaroiden asianmukainen kuljetus.
Valinnaiset taidot (13)
viestiä asiakkaiden kanssa
Asiakkaille vastaaminen ja heidän kanssaan kommunikoiminen mahdollisimman tehokkaasti ja asianmukaisesti, jotta he voivat saavat pääsyn haluamiinsa tuotteisiin tai palveluihin, tai muuta apua, jota he voivat tarvita.
eläinten kuljetusta koskevat määräykset
Eläinten turvalliseen ja tehokkaaseen kuljetukseen liittyvät oikeudelliset vaatimukset.
lukea piktogrammeja
Tulkita piktogrammeja, jotka ovat visuaalinen esitys esineiden ominaisuuksista ja niiden käsittelyyn tarvittavista menetelmistä.
haastatella ihmisiä
Haastatella ihmisiä erilaisissa olosuhteissa.
ottaa yhteyttä asiakkaisiin
Ottaa yhteyttä asiakkaisiin puhelimitse tiedusteluihin vastaamiseksi tai tutkimusten tuloksista tai suunnitelluista muutoksista ilmoittamiseksi.
täyttää asiakkaiden tarpeet
Pitää yhteyttä asiakkaisiin ja saada heidät tyytyväisiksi.
hoitaa eläinkuljetuksia
Suunnitella ja käyttää eläinten kuljetukseen liittyviä prosesseja. Tähän sisältyvät suunnittelutoimet, kuten kuljetusmuodon valinta, reitin suunnittelu ja asiakirjojen valmistelu. Siihen kuuluvat myös ennen kuljetusta toteutettavat valmistelutoimet, kuten paperityöt ja merkinnät sekä asianmukaisen kuljetussäiliön valinta ja valmistelu eläinten lajien, iän, painon, määrän, matkan keston sekä tarvittavan ruoan ja veden määrän mukaisesti.
sähkö
Sähkön ja sähkövirtapiirien periaatteet ja niihin liittyvät riskit.
suunnitella kuljetustoimintoja
Suunnitella eri osastojen kuljetuksia ja liikennettä, jotta laitteet ja materiaalit liikkuisivat parhaalla mahdollisella tavalla. Neuvotella parhaat mahdolliset toimitusehdot; vertailla eri tarjouksia ja valita luotettavin ja kustannustehokkain tarjous.
mekaniikka
Sellaiset teoreettiset ja käytännön sovellukset, joilla tutkitaan fyysisten kohteiden siirroksia ja liikkeitä koneiden ja mekaanisten laitteiden kehittämiseksi.
eläintenkuljetusajoneuvot
Eläintenkuljetusajoneuvojen tyypit ja niiden ominaisuudet, soveltuvien ajoneuvojen valinta ja niiden turvallinen käyttö kansallisten ja kansainvälisten säännösten mukaisesti.
laatia logistiikkatoimintojen tehokkuussuunnitelmia
Suunnitella ja panna täytäntöön suunnitelmia tehokkuuden lisäämiseksi ja jätteen vähentämiseksi logististen toimien aikana.
valvoa asiakaskyselyitä
Käsitellä asiakkailta tulleita kysymyksiä ja pyyntöjä; antaa selkeää tietoa tuoduista ja viedyistä tuotteista.