kouluttaja, merenkulku

Merenkulkualan kouluttajat opettavat henkilöille, jotka ohjaavat venettä tai laivaa ammatikseen, kuten laivureita ja laivojen kapteeneita, miten sisävesialuksia tai merialuksia käytetään säädösten mukaisesti. He opettavat oppilailleen optimaalista ohjaamista ja navigointia koskevia teorioita ja tekniikoita. Lisäksi he opettavat, miten tiettyä venettä tai laivaa pidetään kunnossa. He myös tarkkailevat ja arvioivat oppilaita harjoituksissa. He käsittelevät myös muita kuin aluksen ohjaamiseen liittyviä aiheita, kuten asiakaspalvelua (jos kyseessä on matkustajien kuljetus) ja turvallisuustoimia koskevia määräyksiä.

Kirjaudu nähdäksesi, miten taitosi vastaavat tätä ammattia.

Aseta tavoiteammatiksi

Ydintaidot (22)

  • maantieteelliset alueet

    Yksityiskohtainen tietämys maantieteellisestä alueesta, jolla eri organisaatiot harjoittavat toimintaa.

  • varmistaa opiskelijoiden turvallisuus

    Sen varmistaminen, että kaikki kouluttajan tai muun henkilön valvonnan piiriin kuuluvat opiskelijat ovat turvassa ja heidän olinpaikkansa on tiedossa. Opetustilanteeseen liittyvien varotoimien tunteminen.

  • valmistella oppitunnin sisältöä

    Oppitunnin sisällön valmistelu opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti suunnittelemalla harjoituksia, etsimällä ajantasaisia esimerkkejä jne.

  • seurata oman alan uusinta kehitystä

    Uusien tutkimusten, määräysten ja muiden merkittävien muutosten, työmarkkinoihin liittyvien tai muiden asioiden seuraaminen omalla erikoistumisen alalla.

  • opettaa veneilyn periaatteita

    Opettaa opiskelijoille veneilyn teoriaa ja käytäntöä erityisesti sellaisissa aiheissa kuin vesillä navigointi, veneilyyn liittyvät solmut, veteen pudonneiden pelastaminen ja telakointi.

  • kansainväliset säännöt yhteentörmäämisen ehkäisemiseksi merellä

    Yhteentörmäämisen ehkäisemistä merellä koskevien kansainvälisten sääntöjen perusnäkökohdat, kuten alusten toiminta toisen aluksen näkökentässä, kulkuvalot ja merkkivalot, tärkeimmät valo- ja äänimerkit, merenkulun merkinantolaitteet ja poijut.

  • arviointiprosessit

    Erilaiset arviointitekniikat, -teoriat ja -välineet opiskelijoiden, ohjelmaan osallistujien ja työntekijöiden arvioinnissa. Eri tarkoituksiin käytetään erilaisia arviointistrategioita, kuten alustavaa, muovaavaa ja yhteenvedonomaista arviointia sekä itsearviointia.

  • mukauttaa opetusta opiskelijoiden tason mukaisesti

    Kartoittaa opiskelijoiden oppimisvaikeuksista ja -saavutuksia. Valita opetus- ja oppimisstrategiat, jotka tukevat opiskelijoiden yksilöllisiä oppimistarpeita ja -tavoitteita.

  • soveltaa erilaisia opetusmenetelmiä

    Käyttää oppilaiden opettamiseen erilaisia lähestymistapoja, oppimistyylejä ja kanavia, kuten välittää sisältö ymmärrettävällä tavalla, järjestää selventäviä keskusteluja ja toistaa perustelut tarpeen mukaan. Käyttää laajaa valikoimaa opetuslaitteita ja menetelmiä, jotka ovat tarkoituksenmukaisia opetussisällön, oppijoiden tason, tavoitteiden ja painopisteiden kannalta.

  • käyttää merenkulun viestintäjärjestelmiä

    Käyttää merenkulun viestintäjärjestelmiä; kommunikoida muiden alusten tai rannalla olevien valvontakeskusten kanssa ja lähettää esimerkiksi kiireisiä turvallisuusviestejä; siirtää tai vastaanottaa hälytyksiä jne.

  • arvioida opiskelijoita

    Arvioida opiskelijoiden (akateemista) edistymistä, saavutuksia, kurssitietoja ja osaamista toimeksiantojen, testien ja tutkintojen avulla. Selvittää opiskelijoiden tarpeet ja seurata heidän edistymistään, vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Laatia summatiivinen selvitys siitä, mitä tavoitteita opiskelija on saavuttanut.

  • työterveys ja -turvallisuus kuljetusalalla

    Kuljetusonnettomuuksien tai -poikkeamien estämiseen tähtääviin terveys- ja turvallisuustoimenpiteisiin liittyvät säännöt, menettelyt ja määräykset.

  • pysyä ajan tasalla merikuljetusteknologiasta

    Kerätä tietoa merikuljetusteknologian nykyisistä suuntauksista ja pysyä ajan tasalla alan uusimmista havainnoista. Käyttää tätä tietoa toiminnassa ja päätöksenteossa aluksella.

  • havaita poikkeamia matkan aikana

    Tunnistaa aluksessa havaitut poikkeamat ja poikkeavuudet, arvioida ne ja toteuttaa asianmukaiset toimet, jotta aluksen normaali toiminta voidaan palauttaa. Tarkastaa kaikki operatiivisten toimintojen (turvallisuus)järjestelmät. Organisoida toimia ongelman havaitsemisen jälkeen.

  • aluksen turvavarusteet

    Teoreettista ja käytännön tietoa aluksilla käytettävistä turvallisuusvarusteista, mukaan luettuina pelastusveneet, pelastusrenkaat, vesitiiviit ovet ja palo-ovet, sprinklerijärjestelmät jne. Hätätilanteissa käytettävien laitteiden käyttäminen.

  • analysoida sääennusteita

    Sääennusteiden ja sääolosuhteista saatujen tietojen, kuten tuulenvoimakkuuden, ilmakehän rakenteen, pilvien ja näkyvyyden, analysointi. Analyysien laatiminen eri toimialojen ja palveluntarjoajien tarpeiden mukaisesti.

  • antaa rakentavaa palautetta

    Perustellun palautteen antaminen kritiikin ja kehujen muodossa kunnioittavaan, selkeään ja johdonmukaiseen sävyyn. Saavutusten ja virheiden korostaminen sekä formatiivisen arvioinnin tapojen kehittäminen työn arvioimiseksi.

  • tunnistaa eri alustyypit

    Tunnistaa ja nimetä erilaiset alustyypit, joita käytettään yleisesti eurooppalaisissa merikuljetuksissa; ymmärtää eri alustyyppien ominaispiirteet, rakentamista koskevat seikat ja vetoisuus.

  • avustaa opiskelijoita opinnoissa

    Tukea ja valmentaa opiskelijoita opinnoissa ja antaa opiskelijoille käytännön tukea ja kannustusta.

  • soveltaa monikulttuurisia opetusstrategioita

    Varmistaa, että kaikki oppilaat saavat tietoa sisällöstä, menetelmistä, materiaaleista ja yleisistä oppimiskokemuksista, ja ottaa huomioon erilaisista kulttuuritaustoista tulevien oppijoiden odotukset ja kokemukset. Tutkia yksilöllisiä ja sosiaalisia stereotypioita ja kehittää kulttuurienvälisiä opetusstrategioita.

  • maailmanlaajuinen merihätä- ja turvallisuusjärjestelmä

    Kansainvälisesti sovitut turvallisuusmenettelyt, laitetyypit ja viestintäprotokollat, joilla parannetaan turvallisuutta ja helpotetaan merihädässä olevien alusten, veneiden ja ilma-alusten pelastamista.

  • opetussuunnitelman tavoitteet

    Opetussuunnitelmissa ja oppimistavoitteissa määritetyt tavoitteet.

Valinnaiset taidot (22)

  • ohjata aluksia laituriin

    Aluksen ohjaaminen turvallisesti satamaan ja sen ankkurointi.

  • asiakaspalvelu

    Asiakkaaseen, palvelun käyttäjään ja henkilökohtaiseen palveluun liittyvät prosessit ja periaatteet. Näihin voivat lukeutua menettelyt, joilla arvioidaan asiakkaan tai palvelun käyttäjän tyytyväisyyttä.

  • käyttää meteorologisia tietoja

    Säätietojen käyttö ja tulkitseminen sääoloista riippuvaisia toimintoja varten. Neuvojen antaminen tietojen avulla turvallisista toiminnoista sääoloissa.

  • käyttää merinavigointilaitteita

    Navigointilaitteiden, esimerkiksi kompassin tai sekstantin, tai merenkulun turvalaitteiden, kuten majakoiden tai merkkipoijujen, tutkan, satelliittien ja tietokonejärjestelmien, käyttäminen alusten navigointiin vesiväylillä. Ajantasaisten merikarttojen, ilmoitusten ja julkaisujen käyttö aluksen tarkan sijainnin määrittämiseksi.

  • kannustaa opiskelijoita ryhmätyöhön

    Opiskelijoiden kannustaminen yhteistyöhön muiden kanssa omassa oppimistyössään esimerkiksi ryhmätöiden avulla.

  • valvoa miehistön liikkumista

    Valvoa miehistön nousemista alukseen ja poistumista aluksesta; varmistaa, että turvallisuusmääräyksiä noudatetaan eritelmien mukaisesti.

  • valvoa matkustajien liikkumista

    Valvoa matkustajien nousemista kyytiin ja poistumista; varmistaa, että turvallisuusmääräyksiä noudatetaan eritelmien mukaisesti.

  • varmistaa aluksen turvallisuus

    Varmistaa, että aluksia koskevat turvavaatimukset täytetään lainsäädännön vaatimusten mukaisesti. Tarkastaa, että turvalaitteisto on asennettu ja käytössä. Viestiä laivanrakennusinsinöörien kanssa ja varmistaa, että aluksen tekniset osat toimivat tehokkaasti ja että tarvittavat toimet voidaan suorittaa tulevalla matkalla.

  • valmistella pelastusveneet

    Valmistella alusten pelastusveneet ennen lähtöä, varmistaa, että ne ovat täysin toimivia hätätilanteessa, ja noudattaa pelastusveneitä koskevia lakisääteisiä ohjeita.

  • huolehtia kansivarusteista

    Käsitellä erilaisia kansivarusteita, mukaan lukien vedenpitävät laivaovet, luukut, vintturit, pumput, ankkuririvat, vaijerin ohjaimet, ikkunat, sakkelit, pyörivät välikappaleet, tarkastusluukut, ankkurit ja pollarit. Valmistaa ja järjestää varusteet vaadittuihin paikkoihin ja varmistaa niiden riittävä määrä aluksella.

  • oppimisvaikeudet

    Oppimishäiriöt, joita joillakin opiskelijoilla on akateemisessa opiskelussa, erityisesti tietyt oppimisvaikeudet, kuten dysleksia, dyskalkulia ja keskittymiskyvyn puutteeseen liittyvät häiriöt.

  • huolehtia opetustarkoituksiin käytettävistä resursseista

    Tunnistaa opetustarkoituksiin tarvittavat resurssit, kuten luokassa tarvittavat materiaalit ja järjestetyt kuljetukset luokkaretkille. Hakea tarvittavia varoja ja seurata hakemusten edistymistä.

  • ryhmätyöskentelyn periaatteet

    Ihmisten välinen yhteistyö, jolle on ominaista yhtenäinen sitoutuminen tietyn tavoitteen saavuttamiseen, osallistuminen yhtäläisesti, avoin viestintä, ideoiden tehokkaan käytön helpottaminen jne.

  • tarkastaa turvallisuus aluksella

    Tarkastaa turvallisuus aluksella; tunnistaa ja poistaa aluksen miehistön fyysiseen koskemattomuuteen kohdistuvat mahdolliset uhat.

  • kansainvälinen yleissopimus aluksista aiheutuvan meren pilaantumisen ehkäisemisestä

    Aluksista aiheutuvan meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehdyssä kansainvälisessä yleissopimuksessa (MARPOL) säädetyt perusperiaatteet ja -vaatimukset: öljyn aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemistä koskevat määräykset, irtolastina kuljetettavien haitallisten nestemäisten aineiden aiheuttamaa pilaantumista koskevat määräykset, merellä pakattuina kuljetettavien haitallisten aineiden aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisy, alusten jätteiden aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisy, alusten roskien aiheuttaman ilman pilaantumisen ehkäisy, alusten aiheuttaman ilman pilaantumisen ehkäisy.

  • mukauttaa koulutusta työmarkkinoihin

    Työmarkkinoilla tapahtuneen kehityksen kartoittaminen sekä opiskelijoiden koulutuksen muokkaaminen havaintojen mukaisesti.

  • käyttää virtuaalisia oppimisympäristöjä opetuksessa

    Virtuaalisten oppimisympäristöjen ja -alustojen käyttö osana opetusta.

  • hallita luokkahuonetta

    Pitää oppilaat kurissa ja herättää heidän mielenkiintonsa opetuksen aikana.

  • huolehtia oppitunnin materiaaleista

    Varmistaa, että luokan opetuksessa tarvittavat materiaalit, kuten visuaaliset apuvälineet, on valmisteltu, ajan tasalla ja paikoillaan opetustilassa.

  • avustaa meripelastustoimissa

    Avustaa meripelastusoperaatioiden yhteydessä.

  • suunnitella meriliikennereittejä

    Selvittää aluksen navigointireitti perämiehen valvonnassa. Käyttää aluksen tutkaa tai elektronisia karttoja ja automaattista tunnistusjärjestelmää.

  • käyttää alusten mekaanisia laitteita

    Käyttää alusten mekaanisia laitteita; olla yhteydessä insinööreihin, jos matkan aikana ilmenee vikoja tai jos niitä on korjattava.