Johtajat

yhteiskunnallinen yrittäjä

Yhteiskunnalliset yrittäjät luovat innovatiivisia tuotteita tai palvelumalleja sosiaalisiin ja ympäristöön liittyviin haasteisiin vastaamiseksi. He edistävät tuottojensa kautta yhteiskunnallista tehtävää, josta on hyötyä laajemmalle yhteisölle tai ympäristölle. He käyttävät usein demokraattisempaa päätöksentekojärjestelmää ottamalla sidosryhmänsä tiiviisti mukaan. Heidän tavoitteenaan on saada aikaan muutos systeemitasolla vaikuttamalla politiikkoihin, markkinoiden kehitykseen ja jopa ajattelutapoihin.

Kirjaudu nähdäksesi, miten taitosi vastaavat tätä ammattia.

Aseta tavoiteammatiksi

Ydintaidot (26)

  • sosiaaliset allianssit

    Eri toimijoiden (yritykset, voittoa tavoittelemattomat järjestöt ja julkisen sektorin organisaatiot) välisten kumppanuuksien muodostaminen resurssien jakamiseksi tai tietojen vaihtamiseksi yhteistä päämäärää varten, usein yhteiskunnalliseen tai ympäristöhaasteeseen vastaamiseksi.

  • sosiaalinen innovaatio

    Innovatiiviset mallit, tuotteet tai palvelut, jotka täyttävät sosiaalisen tarpeen ja saavat aikaan uutta yhteistyötä sosiaalialalla.

  • joukkorahoitus

    Prosessi, jossa kerätään internetin välityksellä rahaa hankkeen tai yrityksen rahoittamiseksi. Siinä kerätään pieniä rahamääriä suurelta osallistujamäärältä digitaalisten strategioiden avulla.

  • hallita budjetteja

    Suunnitella ja seurata budjettia ja raportoida siitä sekä laatia tuotantobudjetit.

  • tehdä liiketoiminnan analyysi

    Arvioida yrityksen tilaa sellaisenaan ja suhteessa kilpailevaan liiketoimintaan, tehdä tutkimusta, verrata tietoja yrityksen tarpeisiin ja määritellä liikemahdollisuuksia.

  • valvoa rahavaroja

    Seurata ja valvoa budjettia ja rahavaroja ja hoitaa yrityksen taloutta.

  • tehdä myyntipuhe

    Valmistaa ja esittää ymmärrettävä myyntipuhe, jolla mainostetaan tuotetta ja palvelua yksilöimällä ja käyttämällä vakuuttavia argumentteja.

  • käyttää liiketoimintaosaamista

    Toteuttaa asianmukaiset toimet liiketoimintaympäristössä, jotta lopputulos voitaisiin maksimoida kaikissa tilanteissa.

  • osallistava päätöksenteko

    Prosessi, jossa organisaatiossa tehdyistä päätöksistä annetaan vastuu kaikille sen sidosryhmille avoimella, läpinäkyvällä ja osallistavalla tavalla.

  • edistää organisaation viestintää

    Edistää ja vaalia suunnitelmien ja liiketoimintatietojen tehokasta levittämästä organisaatiossa tehostamalla käytettävissä olevia viestintäkanavia.

  • seurata yhteiskunnallisia vaikutuksia

    Seurata organisaatioiden ja yritysten käytäntöjä, jotka liittyvät etiikkaan ja vaikutuksiin yhteiskunnassa.

  • vaikutusinvestointi

    Investointistrategia, jonka tavoitteena on investoida organisaatioihin tai aloitteisiin, joilla on yhteiskunnallinen tai ympäristöön liittyvä näkökulma. Tämä paitsi tuottaa taloudellisia hyötyjä myös vaikuttaa myönteisesti yhteiskuntaan.

  • hallita taloudellisia riskejä

    Taloudellisten riskien ennustaminen ja hallinta sekä sellaisten menettelyjen määrittely, joilla vältetään tai minimoidaan niiden vaikutus.

  • filantropia

    Sosiaalisten tavoitteiden laajamittaiseen tukemiseen tähtäävä yksityinen toiminta, johon sisältyy usein suurten rahamäärien lahjoittaminen. Lahjoittajia ovat yleensä varakkaat henkilöt, jotka pyrkivät auttamaan lahjoituksillaan eri organisaatioita niiden toiminnassa. Filantropian tavoitteena on selvittää ja ratkaista sosiaalisten ongelmien perussyitä, ei niinkään reagoida seurauksiin lyhyellä aikavälillä.

  • yhteiskunnallinen yrittäjyys

    Yrityksen perustamista, hallinnointia ja laajentamista koskeva prosessi, jonka tarkoituksena on vastata yhteiskunnallisiin haasteisiin.

  • johtaa varainhankintatoimintoja

    Varainhankintatoimintojen johtaminen valitsemalla paikka, työhön osallistuvat tiimit, syyt ja budjetit.

  • kehittää ammatillinen verkosto

    Yhteyden ottaminen eri ihmisiin ja näiden tapaaminen ammatillisessa ympäristössä. Yhteisten asioiden löytäminen ja kontaktien käyttäminen yhteisen edun saavuttamiseksi. Omaan ammatilliseen verkostoon kuuluvien ihmisten kuulumisista ja tekemisistä ajan tasalla pysyminen.

  • valmistella visuaalista dataa

    Kaavioiden ja kuvaajien laatiminen tiedon esittämiseksi visuaalisesti.

  • tulosperusteinen hallinnointi

    Kansainvälisten valtiollisten organisaatioiden (kuten Yhdistyneiden kansakuntien) ja kansalaisjärjestöjen tavallisesti käyttämä ohjausstrategia, jolla seurataan ja mitataan hankkeen tai toimintapolitiikan toteuttamista ja tulosten saavuttamista. Sen keskiössä ovat tuotoksiksi sekä välittömiksi ja pitkän aikavälin vaikutuksiksi määritellyt tulokset, jotka auttavat organisaatioita saavuttamaan strategiset tavoitteet.

  • suorittaa projektinhallintaa

    Hallinnoida ja suunnitella erilaisia resursseja, kuten henkilöresursseja, talousarviota, määräaikaa, tuloksia ja tietyn hankkeen laatua, sekä seurata hankkeen edistymistä, jotta tietty tavoite voidaan saavuttaa määräajassa määrätyn budjetin mukaisesti.

  • vastata liiketoiminnan johtamisesta

    Hyväksyä ja ottaa vastuulleen liiketoiminnan harjoittaminen ensi sijassa sen omistajien etuja, yhteiskunnallisia odotuksia ja työntekijöiden hyvinvointia ajatellen.

  • muotoiluajattelu

    Prosessi luovien ratkaisujen määrittämiseksi ongelmanratkaisuun siten, että lähtökohtana on käyttäjä. Lähestymistavassa on viisi vaihetta: ymmärtäminen, kiteytys, ideointi, prototyypit ja testaus. Niiden tarkoituksena on haastaa oletuksia ja määrittää ratkaisuja, jotka sopivat käyttäjän tarpeisiin paremmin.

  • ajaa muiden asioita

    Esittää jotakin asiaa, ajatusta tai politiikkaa puoltavia perusteluja toisen henkilön eduksi.

  • arvioida ympäristövaikutuksia

    Seurata ympäristövaikutuksia ja tehdä arviointeja, jotta voidaan tunnistaa organisaation ympäristöriskit ja vähentää niitä samalla kun otetaan huomioon kustannukset.

  • esiintyä yleisölle

    Puhua julkisesti ja olla vuorovaikutuksessa paikalla olevan yleisön kanssa. Tehdä muistiinpanoja, suunnitelmia, kaavioita ja kerätä muuta materiaalia esityksen tueksi.

  • luoda sosiaalisia alliansseja

    Rakentaa alojen välisiä pitkäkestoisia suhteita sidosryhmiin (julkiselta, yksityiseltä tai kolmannelta sektorilta), jotta voidaan saavuttaa yhteiset tavoitteet ja ratkaista yhteisiä yhteiskunnallisia haasteita toimijoiden kyvykkyyksiä yhdistämällä.

Valinnaiset taidot (19)

  • vaikuttaa politiikkoihin

    Olla yhteydessä päättäjiin ja antaa heille tietoa, jotta he muuttaisivat lainsäädäntöä tai kohdentaisivat varoja tiettyyn tarkoitukseen.

  • suunnitella markkinointistrategia

    Markkinointistrategian tavoitteen määrittäminen sen mukaan, onko kyseessä imagon luominen, hinnoittelustrategian toteuttaminen vai tuotteen tunnettuuden lisääminen. Markkinointitoimia koskevien toimintamallien laatiminen sen varmistamiseksi, että tavoitteet saavutetaan tehokkaasti ja pitkällä aikavälillä.

  • edustaa edunvalvontaryhmien jäseniä

    Edunvalvontaryhmien jäsenten korvaaminen ja heidän puolestaan puhuminen toimintalinjoja, turvallisuutta ja työoloja koskevissa neuvotteluissa.

  • tehdä liikesopimuksia

    Kauppa- ja liikesopimusten, kuten sopimusten, liikeasiakirjojen, kauppakirjojen, testamenttien ja vekseleiden teko neuvottelemalla sekä niiden tarkistus ja allekirjoittaminen.

  • ylläpitää suhteita asiakkaisiin

    Pysyvän ja tarkoituksenmukaisen suhteen luominen asiakkaisiin. Tyytyväisyyden ja uskollisuuden varmistaminen tarjoamalla täsmällistä ja ystävällistä neuvontaa ja tukea, tarjoamalla laatutuotteita ja -palveluja sekä tarjoamalla myynninjälkeisiä tietoja ja palvelua.

  • perustaa joukkorahoituskampanja

    Laatia digitaalinen rahankeräystapahtuma hanketta varten käyttämällä joukkorahoitusalustoja. Tähän liittyy muun muassa se, että luodaan joukkorahoitusalustalle profiili, laaditaan kiinnostavia videoita hankkeesta, kerrotaan kampanjan tavoitteista, seurataan budjettia, tiedotetaan lahjoittajille ja käytetään sosiaalista mediaa.

  • toimia esimiehenä

    Johtaa tiimissä tai yksin työntekijöitä ja alaisia ja pyrkiä maksimoimaan heidän työsuorituksensa ja panoksensa. Aikatauluttaa työ ja tehtävät, antaa ohjeita, motivoida ja ohjata työntekijöitä ja täyttää yrityksen tavoitteet. Seurata ja mitata, miten työntekijä hoitaa velvollisuutensa ja työtehtävänsä. Yksilöidä parannettavat osa-alueet ja tehdä parannusehdotuksia. Johtaa ryhmää, auttaa sitä saavuttamaan tavoitteet ja ylläpitää toimivia työsuhteita henkilöstön kanssa.

  • digitaaliset markkinointitekniikat

    Verkossa käytettävät markkinointitekniikat sidosryhmien, kuluttajien ja asiakkaiden tavoittamiseksi ja heidän kanssaan toimimiseksi.

  • soveltaa systeemistä muotoiluajattelua

    Noudattaa prosessia, jossa järjestelmäajattelun menetelmät yhdistetään ihmiskeskeiseen suunnitteluun monitahoisten yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseksi innovatiivisella ja kestävällä tavalla. Sovelluskohteita ovat useimmiten sosiaalisen innovoinnin käytännöt, joissa keskitytään vähemmän erillisten tuotteiden ja palvelujen suunnitteluun kuin sellaisten monitahoisten palvelujärjestelmien, organisaatioiden tai toimintapolitiikkojen suunnitteluun, jotka tuottavat arvoa koko yhteiskunnalle.

  • sosiaalisen median markkinointitekniikat

    Markkinointimenetelmät ja -strategiat, joilla kasvatetaan huomiota ja verkkosivuston liikennettä sosiaalisen median kanavien kautta.

  • digitaalinen viestintä ja yhteistyö

    Viestintä digitaalisessa ympäristössä, resurssien jakaminen verkkotyökalujen avulla, yhteydenpito ja yhteistyö digitaalisten välineiden avulla, vuorovaikutus ja osallistuminen yhteisöihin ja verkostoihin, kulttuurienvälinen tietoisuus.

  • käyttää sosiaalisen median markkinointia

    Käyttää sosiaalisen median, kuten Facebookin ja Twitterin, internetliikennettä, jotta voidaan herättää olemassa olevien ja mahdollisten asiakkaiden huomio keskustelufoorumeilla, blogeissa, mikroblogeissa ja sosiaalisissa yhteisöissä, saada nopea yleiskuva sosiaalisen verkon aiheista ja mielipiteistä sekä käsitellä niihin liittyviä liidejä tai kyselyitä.

  • yritysvastuu

    Liiketoimintaprosessien käsittely tai hallinta vastuullisella ja eettisellä tavalla ottaen huomioon, että taloudellinen vastuu osakkeenomistajia kohtaan on yhtä tärkeä kuin vastuu ympäristöä ja yhteiskunnallisia sidosryhmiä kohtaan.

  • valvoa ohjelmiston kehitystä

    Organisoida, suunnitella ja valvoa sovellusten ja ohjelmistokehysten kehittämistä ohjelmistotuotteen luomiseksi aikaisimmasta suunnittelun vaiheesta viimeisiin tuotetestauksiin asti.

  • edistää ympäristötietoisuutta

    Edistää ihmisten toiminnan ja teollisen toiminnan kestävyyttä sekä lisätä tietoisuutta ympäristövaikutuksista liiketoimintaprosessien ja muiden käytäntöjen hiilijalanjäljen perusteella.

  • data-analytiikka

    Tieteenala, jossa analysoidaan ja tehdään päätöksiä eri lähteistä kerättyjen käsittelemättömien tietojen perusteella. Data-analytiikka kattaa sellaisia algoritmeja käyttävien tekniikoiden tuntemuksen, joilla kyseisistä tiedoista johdetaan näkemyksiä tai kehityssuuntauksia päätöksenteon tueksi.

  • tietosuoja

    Tietosuojaa koskevat periaatteet, eettiset kysymykset, määräykset ja protokollat.

  • johtaa tiimiä

    Varmistaa selkeät ja tehokkaat viestintäkanavat kaikissa organisaation osastoissa ja tukitoiminnoissa sekä sisäisesti että ulkoisesti sen varmistamiseksi, että tiimi on perillä osaston tai liiketoimintayksikön standardeista ja tavoitteista. Toteuttaa tarvittavat kurinpito- ja valitusmenettelyt, joilla varmistetaan, että tulosjohtamiseen sovelletaan johdonmukaisesti oikeudenmukaista ja johdonmukaista lähestymistapaa. Avustaa rekrytointiprosessissa ja johtaa, kouluttaa ja motivoida työntekijöitä saavuttamaan ja ylittämään potentiaalinsa käyttämällä tehokkaita tulosjohtamistekniikoita. Edistää ja kehittää kaikkien työntekijöiden tiimihenkeä.

  • kehittää liiketoimintasuunnitelmia

    Suunnitella ja kirjoittaa liiketoimintasuunnitelmia ja tehdä yhteistyötä niiden toteuttamisessa. Sisällyttää liiketoimintasuunnitelmaan markkinastrategia, yrityksen kilpailuanalyysi, suunnitelman rakenne ja kehittäminen, toiminnot sekä johtamiseen liittyvät näkökohdat ja liiketoimintasuunnitelmaa koskevat talousennusteet ja ottaa kaikki nämä huomioon.