Johtajat

sosiaalijohtaja

Sosiaalijohtajat ovat vastuussa strategisesta ja operatiivisesta johtamisesta sekä henkilöstöryhmien ja resurssien hallinnoinnista sosiaalipalveluissa ja/tai niiden välillä. He vastaavat esimerkiksi siitä, että esimerkiksi haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä koskevat päätökset tehdään lainsäädännön ja toimintalinjojen mukaisesti. He edistävät sosiaalityötä ja sosiaalialan arvoja, etiikkaa, tasa-arvoa ja monimuotoisuutta sekä asiaankuuluvia käytännesääntöjä. He tekevät yhteistyötä myös muiden alojen, kuten rikosoikeuden, koulutuksen ja terveydenhuollon, ammattilaisten kanssa. He voivat osallistua myös paikallisen ja kansallisen politiikan kehittämiseen.

Kirjaudu nähdäksesi, miten taitosi vastaavat tätä ammattia.

Aseta tavoiteammatiksi

Ydintaidot (56)

  • toteuttaa markkinointistrategioita

    Sellaisten strategioiden toteuttaminen, joilla pyritään markkinoimaan tiettyä tuotetta tai palvelua, suunnitelluilla markkinointistrategioilla.

  • asiakaspalvelu

    Asiakkaaseen, palvelun käyttäjään ja henkilökohtaiseen palveluun liittyvät prosessit ja periaatteet. Näihin voivat lukeutua menettelyt, joilla arvioidaan asiakkaan tai palvelun käyttäjän tyytyväisyyttä.

  • seurata sosiaalipalveluita koskevia määräyksiä

    Sosiaalipalveluja koskevien määräysten seuraaminen ja analysointi sekä niissä tapahtuvien muutosten seuraaminen sen arvioimiseksi, miten muutokset vaikuttavat sosiaalityöhön ja -palveluihin.

  • johtaa sosiaalityöyksikköä

    Sosiaalityöntekijöiden ryhmän johtaminen ja sosiaalityöyksikön tarjoaman palvelun laadusta ja tehokkuudesta vastaaminen.

  • hallinnoida valtion rahoitusta

    Julkisen rahoituksen kautta saatujen varojen valvonta ja sen varmistaminen, että käytettävissä on riittävästi resursseja järjestön tai hankkeen kustannusten ja kulujen kattamiseksi.

  • ottaa palveluiden käyttäjät ja hoidon tarjoajat osaksi hoidon suunnittelua

    Arvioida henkilöiden hoitoa koskevia tarpeita ja ottaa perheet tai hoitajat mukaan tukisuunnitelmien kehittämiseen ja toteuttamiseen. Varmistaa näiden suunnitelmien tarkastaminen ja seuranta.

  • työskennellä yhteisöissä

    Perustaa sosiaalisia hankkeita, joiden tavoitteena on yhteisöjen kehittäminen ja kansalaisten aktiivinen osallistuminen.

  • noudattaa laatustandardeja sosiaalipalveluissa

    Noudattaa sosiaalipalveluissa laatustandardeja sekä sosiaalityön arvoja ja periaatteita.

  • toimia esimiehenä

    Johtaa tiimissä tai yksin työntekijöitä ja alaisia ja pyrkiä maksimoimaan heidän työsuorituksensa ja panoksensa. Aikatauluttaa työ ja tehtävät, antaa ohjeita, motivoida ja ohjata työntekijöitä ja täyttää yrityksen tavoitteet. Seurata ja mitata, miten työntekijä hoitaa velvollisuutensa ja työtehtävänsä. Yksilöidä parannettavat osa-alueet ja tehdä parannusehdotuksia. Johtaa ryhmää, auttaa sitä saavuttamaan tavoitteet ja ylläpitää toimivia työsuhteita henkilöstön kanssa.

  • sosiaalialan oikeudelliset vaatimukset

    Sosiaalialan lainsäädäntöön ja sääntelyyn liittyvät vaatimukset.

  • osallistua ihmisten suojelemiseen vahingoittamiselta

    Käyttää vakiintuneita prosesseja ja menettelyjä vaaralliseen, loukkaavaan, syrjivään tai hyväksikäyttävään toimintaan ja käytäntöihin puuttumisessa ja niistä ilmoittamisesta työnantajalle tai asianomaiselle viranomaiselle.

  • tuottaa sosiaalipalveluita monikulttuurisissa yhteisöissä

    Tarjota palveluja, joissa otetaan huomioon erilaiset kulttuuri- ja kieliperinteet, osoitetaan yhteisöjen kunnioitusta ja hyväksyntää ja huomioidaan ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja monimuotoisuutta koskevat toimintalinjat.

  • yhteiskuntatieteet

    Sosiologisten, antropologisten, psykologisten, poliittisten ja sosiaalipoliittisten teorioiden kehitys ja ominaisuudet.

  • osoittaa johtajuutta sosiaalipalvelutapauksissa

    Johtaa sosiaalityön asiakastapausten käytännön käsittelyä ja toimintaa.

  • viestiä ammatillisesti muilla aloilla toimivien kollegoiden kanssa

    Viestiä ammatillisesti muiden terveys- ja sosiaalipalvelujen alalla toimivien henkilöiden kanssa ja tehdä yhteistyötä heidän kanssaan.

  • noudattaa terveyttä ja turvallisuutta edistäviä varotoimia sosiaalihuoltotoiminnassa

    Varmistaa hygieeniset työkäytännöt ja vaalia ympäristön turvallisuutta päivähoidossa, hoitokodeissa ja kotihoidossa.

  • suunnitella sosiaalipalveluiden prosesseja

    Suunnitella sosiaalipalvelujen prosesseja, määrittää tavoitteet ja harkita toteuttamiskeinoja, kartoittaa ja käyttää käytettävissä olevia resursseja, kuten aikaa, budjettia ja henkilöstöä, ja määrittää indikaattorit tulosten arviointia varten.

  • edistää sosiaalista muutosta

    Edistää muutoksia yksilöiden, perheiden, ryhmien, organisaatioiden ja yhteisöjen välisissä suhteissa huomioimalla ennalta-arvaamattomat muutokset ja sopeutumalla niihin mikro-, makro- ja mesotasolla.

  • edustaa sosiaalipalveluiden käyttäjiä

    Puhua palvelujen käyttäjien puolesta hyödyntämällä viestintätaitoja ja asiaankuuluvien alojen tuntemusta, jotta voidaan auttaa heikommassa asemassa olevia.

  • ehkäistä sosiaalisia ongelmia

    Ehkäistä sosiaalisten ongelmien kehittymistä, määrittää ja toteuttaa toimia, joilla voidaan ehkäistä sosiaalisia ongelmia, ja pyrkiä parantamaan kaikkien kansalaisten elämänlaatua.

  • käyttää henkilökeskeistä suunnittelua

    Käyttää henkilökeskeistä suunnittelua ja tarjota sosiaalipalveluja, jotta voidaan määrittää, mitä palveluja käyttäjät ja heidän hoitajansa haluavat ja miten näitä toiveita voidaan tukea palveluilla.

  • osoittaa muiden kulttuurien tuntemusta

    Osoittaa tuntemusta kulttuurierojen suhteen toteuttamalla toimia, joilla edistetään positiivista vuorovaikutusta monikansallisten organisaatioiden ja eri kulttuureista tulevien ryhmien ja yksilöiden välillä, sekä edistää yhteisöön integroitumista.

  • hoitaa suhdetoimintaa

    Toteuttaa suhdetoimintaa hallinnoimalla tiedon välittämistä henkilön tai organisaation ja suuren yleisön välillä.

  • asettaa organisaatiokäytäntöjä

    Osallistua sellaisten organisaatiokäytäntöjen laatimiseen, jotka käsittelevät asioita kuten osallistujien kelpoisuus, ohjelmavaatimukset ja ohjelman hyödyt palvelujen käyttäjille.

  • arvioida sosiaalipalvelujen käyttäjien tilanteita

    Arvioida sosiaalipalvelujen käyttäjien tilanteita tasapainottamalla uteliaisuutta ja kunnioitusta kanssakäymisissä, ottamalla heidän perheensä, yhteisönsä ja niihin liittyvät riskit huomioon sekä tunnistamalla heidän tarpeensa ja saatavilla olevat resurssit käyttäjien fyysisten, henkisten ja sosiaalisten tarpeiden täyttämiseksi.

  • toimia empaattisesti

    Tunnistaa, ymmärtää ja jakaa muiden kokemia tunteita ja näkemyksiä.

  • nuorten psykologinen kehitys

    Lasten ja nuorten kehitystarpeet, heidän käyttäytymisensä ja kiintymyssuhteensa sekä mahdolliset merkit kehityksen viivästymisestä.

  • kuunnella aktiivisesti

    Kiinnittää huomiota siihen, mitä muut sanovat, pyrkiä kärsivällisesti ymmärtämään, mitä muut tarkoittavat, esittää tarvittaessa kysymyksiä ja välttää keskeyttämästä sopimattomalla hetkellä; kyky kuunnella tarkasti asiakkaiden, matkustajien, palvelun käyttäjien tai muiden henkilöiden tarpeita ja esittää niihin sopivia ratkaisuja.

  • hoitaa sosiaalisia kriisitilanteita

    Tunnistaa, reagoida ja motivoida yksilöitä sosiaalisissa kriisitilanteissa hyvissä ajoin hyödyntäen kaikkia resursseja.

  • käsitellä sosiaalipalveluiden eettisiä kysymyksiä

    Soveltaa sosiaalityön eettisiä periaatteita käytäntöön, hallita monimutkaisia eettisiä kysymyksiä, ongelmia ja ristiriitoja ammatillisten käyttäytymissääntöjen, ontologian ja sosiaalipalvelualojen eettisten sääntöjen mukaisesti ja ammatillisesti sekä osallistua eettiseen päätöksentekoon soveltamalla kansallisia ja soveltuvin osin myös kansainvälisiä ammattietiikkaa koskevia sääntöjä.

  • arvioida sosiaalipalvelusuunnitelmaa

    Arvioida sosiaalipalvelusuunnitelmia ja ottaa huomioon käyttäjien näkemykset ja mieltymykset. Seurata suunnitelmaa ja arvioida tarjottujen palvelujen määrää ja laatua.

  • tehdä päätöksiä sosiaalityössä

    Tehdä tarvittavat päätökset, pysyä viranomaisen asettamissa rajoissa ja ottaa huomioon palvelun käyttäjien ja hoitajien panos.

  • noudattaa organisaation ohjeita

    Noudattaa organisaation tai osaston standardeja ja ohjeita. Ymmärtää organisaation ja yhteisten sopimusten perusteet ja toimia niiden mukaisesti.

  • soveltaa kokonaisvaltaista lähestymistapaa sosiaalipalveluissa

    Sosiaalipalvelujen käyttäjien ottaminen huomioon kaikissa tilanteissa, sosiaalisten haasteiden, sosiaalisen kehityksen ja sosiaalisten käytäntöjen mikro-, meso- ja makrotasot huomioon ottaen.

  • noudattaa sosiaalisesti oikeudenmukaisia työskentelyperiaatteita

    Johdon ja organisaation asettamien ihmisoikeuksia ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta koskevien periaatteiden ja arvojen mukaisesti työskentely.

  • edistää osallisuutta

    Edistää ja kunnioittaa monimuotoisuutta ja ajaa sukupuolten, etnisten ryhmien ja vähemmistöryhmien yhdenvertaista kohtelua organisaatioissa syrjinnän ehkäisemiseksi ja osallisuuden ja myönteisen ympäristön varmistamiseksi.

  • pitää kirjaa palvelun käyttäjien parissa tehdystä työstä

    Paikkansapitävän, ytimekkään ja ajantasaisen kirjan pitäminen palvelun käyttäjien parissa tehdystä työstä yksityisyyteen ja turvallisuuteen liittyvää lainsäädäntöä ja määräyksiä noudattaen.

  • johtaa varainhankintatoimintoja

    Varainhankintatoimintojen johtaminen valitsemalla paikka, työhön osallistuvat tiimit, syyt ja budjetit.

  • edistää yhteiskunnallista tietoisuutta

    Yksilöiden, ryhmien ja yhteisöjen sosiaalisten suhteiden ja niiden dynamiikan ymmärtämisen edistäminen. Ihmisoikeuksien merkityksen, positiivisen sosiaalisen kanssakäymisen ja sosiaalisen tietoisuuden lisäämisen merkityksen korostaminen koulutuksessa.

  • huolehtia henkilöiden hyvinvoinnista

    Haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden auttaminen riskien arvioinnissa ja tietoon perustuvien valintojen tekemisessä kertomalla esimerkiksi hyväksikäytön merkeistä, keinoista hyväksikäytön välttämiseksi sekä siitä, miten toimitaan, jos hyväksikäyttöä on syytä epäillä.

  • raportoida sosiaalisesta kehityksestä

    Raportoida tuloksia ja päätelmiä yhteiskunnan sosiaalisesta kehityksestä ymmärrettävästi, esittää ne suullisesti ja kirjallisesti erilaisille yleisöille, kuten asiantuntijoille ja maallikoille.

  • tehdä sosiaalityötä koskevaa tutkimusta

    Käynnistää ja suunnitella tutkimuksia sosiaalisten ongelmien ja sosiaalityön interventioiden arviointia varten. Yhdistää tilastolähteiden avulla yksittäiset tiedot koottuihin tietoluokkiin ja tulkita sosiaaliseen kontekstiin liittyviä tietoja.

  • ottaa taloudelliset kriteerit huomioon päätöksenteossa

    Laatia ehdotuksia ja tehdä asianmukaiset päätökset taloudellisin perustein.

  • huolehtia sosiaalipalveluohjelmien budjeteista

    Suunnitella ja hallinnoida sosiaalisia palveluja koskevia talousarvioita, jotka kattavat ohjelmat, laitteet ja tukipalvelut.

  • kehittää liikekumppanuuksia

    Luoda myönteinen, pitkäaikainen suhde organisaatioiden ja asianomaisten kolmansien osapuolten, kuten tavarantoimittajien, jakelijoiden, osakkeenomistajien ja muiden sidosryhmien välille, jotta niille voidaan antaa tietoa organisaatiosta ja sen tavoitteista.

  • ajaa muiden asioita

    Esittää jotakin asiaa, ajatusta tai politiikkaa puoltavia perusteluja toisen henkilön eduksi.

  • arvioida henkilökunnan suoriutumista sosiaalityössä

    Arvioida henkilöstön ja vapaaehtoisten työtä sen varmistamiseksi, että ohjelmat ovat laadultaan asianmukaisia ja että resursseja käytetään tehokkaasti.

  • viestiä sosiaalipalveluiden käyttäjien kanssa

    Käyttää sanallista, sanatonta, kirjallista ja sähköistä viestintää. Kiinnittää huomiota sosiaalipalvelujen käyttäjien erityistarpeisiin, ominaispiirteisiin, kykyihin, mieltymyksiin, ikään, kehitysvaiheeseen ja kulttuuriin.

  • tehdä moniammatillista yhteistyötä

    Tehdä yhteistyötä muilla sosiaalipalvelualaan liittyvillä aloilla työskentelevien ihmisten kanssa.

  • vanhusten hyväksikäyttö- tai pahoinpitelytapausten käsittelystrategiat

    Vanhusten hyväksikäytön tunnistamisessa, lopettamisessa ja ehkäisemisessä käytettyjen strategioiden ja lähestymistapojen kirjo. Strategioihin sisältyy ymmärrys menetelmistä ja menettelyistä, joita käytetään tutkittaessa vanhusten hyväksikäytön tunnistamiseen, sen oikeudellisten vaikutusten tunnistamiseen sekä mahdollisten hoitotoimenpiteiden tai kuntoutuksen suunnittelemiseen.

  • hyväksyä oma vastuullisuus

    Ottaa vastuu omasta ammattitoiminnastaan ja tunnistaa oman toimialan ja toimivallan rajat.

  • vaikuttaa päätöksentekijöihin sosiaalipalveluasioissa

    Tiedottaa poliittisille päättäjille ja neuvoa heitä selittämällä ja tulkitsemalla kansalaisten tarpeita sosiaalipalveluohjelmien ja -politiikkojen tehostamiseksi.

  • huolehtia stressinhallinnasta työpaikalla

    Hallita oman työelämän stressin lähteitä ja ristipaineita, kuten ammatillista, hallinnollista, institutionaalista ja henkilökohtaista stressiä, ja auttaa muita tekemään samoin kollegojen hyvinvoinnin edistämiseksi ja loppuunpalamisen välttämiseksi.

  • analysoida yhteisön tarpeita

    Tunnistaa yhteisön erityiset sosiaaliset ongelmat ja vastata niihin, määrittää ongelman laajuus ja sen ratkaisemisen edellyttämät resurssit sekä yksilöidä olemassa olevat yhteisön varat ja käytettävissä olevat resurssit, joilla ongelma voidaan ratkaista.

  • noudattaa lainsäädäntöä sosiaalipalveluissa

    Toimia sosiaalipalvelujen tarjoamiseen liittyvien toimintaperiaatteiden ja oikeudellisten vaatimusten mukaisesti.

  • rakentaa avustussuhde sosiaalipalveluiden käyttäjiin

    Luoda yhteistyöhön perustuva avustussuhde, korjata suhteessa mahdollisesti olevat kireydet tai jännitteet, edistää henkisen yhteyden muodostumista, saada palvelunkäyttäjien luottamus ja edistää heidän yhteistyöhalukkuuttaan empaattisen kuuntelemisen, välittämisen, lämmön ja aitouden avulla.

Valinnaiset taidot (58)

  • käsitellä lasten ongelmia

    Lasten ongelmien ehkäisyn, varhaisen havaitsemisen ja hallinnan edistäminen keskittyen kehitysviipeisiin ja -häiriöihin, käytösongelmiin, toiminnallisiin häiriöihin, stressiä aiheuttaviin sosiaalisiin tilanteisiin, mielenterveyshäiriöihin, muun muassa masennukseen, ja ahdistuneisuushäiriöihin.

  • käyttää konfliktinhallintataitoja

    Vastuun ottaminen kaikkien valitusten ja riitojen käsittelystä osoittamalla myötätuntoa ja ymmärrystä ratkaisun saamiseksi. Kaikkien yhteiskuntavastuuta koskevien käytäntöjen ja menettelyjen täydellinen tunteminen ja kyky käsitellä ongelmapelaamistilannetta ammattimaisella tavalla kypsästi ja myötätuntoisesti.

  • pitää yllä suhteita paikallisiin toimijoihin

    Hyvien suhteiden ylläpito paikallisen tiedeyhteisön, talouselämän ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa.

  • hallita budjetteja

    Suunnitella ja seurata budjettia ja raportoida siitä sekä laatia tuotantobudjetit.

  • suojella asiakkaan etuja

    Suojella asiakkaan etuja ja tarpeita ryhtymällä tarvittaviin toimiin ja tarkastelemalla kaikkia mahdollisuuksia, jotta asiakkaalle mieluisin tulos voidaan varmistaa.

  • huolehtia vanhuksista

    Auttaa vanhuksia fyysisissä, psyykkisissä ja sosiaalisissa tarpeissa.

  • sosiaalisen ympäristön vaikutus terveyteen

    Ihmisten käyttäytymisen sosiaaliset ja kulttuuriset olosuhteet sekä niiden vaikutus terveyteen sosiaalisessa ja kulttuurisessa yhteydessä.

  • pitää yhteyttä paikallisiin viranomaisiin

    Pitää yhteyttä alueellisiin tai paikallisiin viranomaisiin ja vaihtaa tietoja niiden kanssa.

  • arvioida nuorten kehitystä

    Arvioida lasten ja nuorten kehitystarpeiden eri näkökohtia.

  • kehittää suhteita yhteisöissä

    Luoda lämpimiä ja pitkäaikaisia suhteita paikallisiin yhteisöihin esimerkiksi järjestämällä erikoisohjelmia päiväkoteihin, kouluihin sekä vammaisille ja vanhuksille, lisätä tietoisuutta ja ansaita yhteisön arvostus.

  • täyttää toiminnan standardit sosiaalipalveluissa

    Harjoittaa sosiaalihuoltoa ja sosiaalityötä lainmukaisella, turvallisella ja tehokkaalla tavalla standardien mukaisesti.

  • hallinnon politiikan täytäntöönpano

    Menettelyt, jotka liittyvät hallituksen politiikan soveltamiseen kaikilla julkishallinnon tasoilla.

  • tukea sosiaalipalveluiden käyttäjiä taitojen hallinnassa

    Auttaa ihmisiä määrittämään jokapäiväisessä elämässä tarvittavat taidot ja kehittämään näitä taitoja.

  • keskustella nuorison hyvinvoinnista

    Keskustella nuorten käyttäytymisestä ja hyvinvoinnista vanhempien, koulujen ja muiden nuorten kasvatuksesta ja koulutuksesta vastaavien henkilöiden kanssa.

  • järjestää laitoshoitopalveluiden toimintoja

    Suunnitella ja seurata työntekijöiden sellaisten järjestelyjen käyttöönottoa, joilla varmistetaan vanhustenhuollon laitoksen asianmukainen ja tehokas toiminta siivous- ja pesulapalveluja, ruoanlaitto- ja ateriapalveluja sekä muita tarvittavia lääkintä- ja hoitopalveluita varten.

  • organisaation käytännöt

    Toimintalinjat organisaation kehittämistä ja ylläpitoa koskevien tavoitteiden ja päämäärien saavuttamiseksi.

  • hallinnoida hätätilannekäytäntöjä

    Reagoida nopeasti hätätilanteessa ja käynnistää suunnitellut hätätilannekäytännöt.

  • varmistaa terveys-, turvallisuus- ja hygieniastandardit

    Valvoa, että koko henkilöstö ja kaikki prosessit noudattavat terveys-, turvallisuus- ja hygieniavaatimuksia. Viestiä näistä vaatimuksista ja tukea niiden yhteensovittamista yrityksen terveys- ja turvallisuusohjelmien kanssa.

  • huolehtia yleisestä turvallisuudesta

    Toteuttaa asianmukaiset menettelyt ja strategiat ja käyttää asianmukaisia välineitä paikallisten tai kansallisten turvatoimien edistämiseksi tietojen, ihmisten, instituutioiden ja omaisuuden suojelemista varten.

  • julkiset sosiaaliturvaohjelmat

    Valtion tarjoaman sosiaaliturvan eri osa-alueet, kansalaisten erilaiset oikeudet, saatavilla olevat etuudet, sosiaaliturvaa koskevat säännöt ja erilaiset tilanteet, joissa niitä sovelletaan.

  • tehdä haastatteluja sosiaalipalveluissa

    Saada asiakkaat, työtoverit, johtohenkilöt tai virkamiehet keskustelemaan kattavasti, vapaasti ja totuudenmukaisesti, jotta voidaan tarkastella haastateltavan kokemuksia, asenteita ja mielipiteitä.

  • taloushallinto

    Rahoituksen ala, joka koskee käytännön prosessianalyysia ja työkaluja rahoitusvarojen nimeämiseksi. Siinä käsitellään yritysten rakennetta, sijoituslähteitä ja yritysten arvonnousua, joka johtuu johdon päätöksenteosta.

  • vammaishuolto

    Erityismenetelmät ja -käytännöt, joita käytetään sellaisten henkilöiden hoitamiseen, joilla on fyysisiä, älyllisiä ja oppimiseen liittyviä vammoja.

  • johtaa laadunvalvontaa

    Seurata toimitettujen tavaroiden tai palvelujen laatua valvomalla, että kaikki tuotannon tekijät täyttävät laatuvaatimukset. Valvoa tuotteiden tarkastusta ja testausta.

  • ylläpitää suhteita valtion virastoihin

    Luoda ja ylläpitää hyviä yhteistyösuhteita eri valtionhallinnon virastojen kanssa.

  • vanhusten tarpeet

    Heikkokuntoisten ja ikääntyneiden aikuisten fyysiset, henkiset ja sosiaaliset tarpeet.

  • järjestää paikan tapahtumia

    Suunnitella ja edistää toimia, joilla vastataan asiakkaiden kysyntään ja saadaan tuloja.

  • toteuttaa lasten hoito-ohjelmia

    Toteuttaa lasten kanssa aktiviteetteja heidän fyysisten, emotionaalisten, älyllisten ja sosiaalisten tarpeidensa mukaan käyttämällä asianmukaisia välineitä ja laitteita, jotka helpottavat kanssakäymistä ja oppimista.

  • käyttää strategista ajattelua

    Kehittää liiketoiminnan ymmärrystä ja tilaisuuksien tehokasta soveltamista, jotta voidaan pitkällä aikavälillä saavuttaa kilpailuetu.

  • koordinoida hoitoa

    Koordinoida potilasryhmien hoitoa, hoitaa useita potilaita tietyssä ajassa ja tarjota optimaalisia terveyspalveluita.

  • viestiä palveluiden käyttäjille tärkeiden kolmansien osapuolten kanssa

    Ottaa aktiivisesti mukaan muita käyttäjiä, jotka ovat merkittäviä palvelujen käyttäjien kannalta, kommunikoida heidän kanssaan asianmukaisesti ja huomioida heidän roolinsa.

  • talousarviota koskevat periaatteet

    Liiketoiminnan ennusteita koskevan arvioinnin ja suunnittelun periaatteet, talousarvioiden ja raporttien säännöllinen laadinta.

  • hoitaa hallintojärjestelmiä

    Varmistaa, että hallintojärjestelmät, -prosessit ja -tietokannat ovat tehokkaita ja hyvin hoidettuja ja että ne antavat hyvän perustan yhteistyölle johdon ja henkilökunnan kanssa.

  • soveltaa henkilökeskeistä hoitotapaa

    Kohdella potilaita yhteistyökumppaneina hoitojen suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa sen varmistamiseksi, että hoidot ovat potilaan tarpeiden mukaiset. Asettaa potilaat ja heidän hoitajansa kaikkien päätösten keskiöön.

  • suunnitella työntekijöiden vuoroja

    Suunnitella työntekijöiden vuoroja sen varmistamiseksi, että asiakkaiden tilaukset valmistetaan ja tuotantosuunnitelma toteutetaan.

  • vastata kyselyihin

    Vastata muiden organisaatioiden ja kansalaisten tiedusteluihin ja tietopyyntöihin.

  • henkilöstöhallinto

    Työntekijöiden rekrytointiin ja kehittämiseen liittyvät menetelmät ja menettelyt, joilla voidaan varmistaa organisaation arvo, henkilöstön tarpeet, hyödyt ja konfliktinratkaisu sekä varmistaa myönteinen yritysilmapiiri.

  • edistää nuorten hyvinvointia

    Ymmärtää hyvinvointia ja tietää, miten toimia tapauksissa, joissa on syytä epäillä väkivaltaa tai hyväksikäyttöä tai niiden uhkaa.

  • huolehtia lasten turvallisuudesta

    Ymmärtää, soveltaa ja seurata turvallisuudesta huolehtimiseen liittyviä käytäntöjä, olla lasten kanssa vuorovaikutuksessa ammatillisesti ja työskennellä henkilökohtaisen vastuun rajoissa.

  • terveydenhuoltojärjestelmä

    Terveydenhuoltopalveluiden rakenne ja toiminta.

  • pedagogiikka

    Koulutuksen teorian ja käytännön ala, muun muassa eri opetusmenetelmät, joilla opetetaan yksilöitä tai ryhmiä.

  • tukea lasten hyvinvointia

    Luoda ympäristö, joka tukee ja arvostaa lapsia ja auttaa heitä hallitsemaan omia tunteitaan ja suhteitaan muihin ihmisiin.

  • viestiä nuorten kanssa

    Sanallisen ja sanattoman viestinnän käyttäminen. Viestiminen kirjoittamalla, sähköisesti tai piirustuksilla. Lasten ja nuorten iän, tarpeiden, ominaisuuksien, kykyjen, mieltymysten ja kulttuurin huomioon ottaminen viestinnässä.

  • sosiaaliturvalainsäädäntö

    Oikeudenala, joka käsittelee yksilöiden suojelua sekä avun ja etuuksien tarjoamista, kuten sairausvakuutusetuuksia, työttömyysetuuksia, hyvinvointiohjelmia ja muita valtion tarjoamia sosiaaliturvaetuuksia.

  • varmistaa käytäntöjen noudattaminen

    Sen varmistaminen, että työterveyttä ja -turvallisuutta sekä julkisia tiloja koskevaa lainsäädäntöä ja yrityksen menettelyjä noudatetaan kaikkina aikoina. Sen varmistaminen, että henkilökunta tuntee yrityksen terveyteen ja turvallisuuteen sekä yhtäläisiin mahdollisuuksiin liittyvät käytännöt ja noudattaa niitä työssään. Kaikkien muiden kohtuudella vaadittavissa olevien tehtävien suorittaminen.

  • kehittää ammatillinen verkosto

    Yhteyden ottaminen eri ihmisiin ja näiden tapaaminen ammatillisessa ympäristössä. Yhteisten asioiden löytäminen ja kontaktien käyttäminen yhteisen edun saavuttamiseksi. Omaan ammatilliseen verkostoon kuuluvien ihmisten kuulumisista ja tekemisistä ajan tasalla pysyminen.

  • esitellä raportteja

    Näyttää tulokset, tilastot ja päätelmät yleisölle avoimella ja yksinkertaisella tavalla.

  • soveltaa organisaatiotekniikoita

    Soveltaa joukkoa organisaatiotekniikoita ja menettelyjä, joilla helpotetaan asetettujen tavoitteiden saavuttamista, kuten henkilöstön aikataulujen yksityiskohtaista suunnittelua. Käyttää näitä resursseja tehokkaasti ja kestävästi ja osoittaa tarvittaessa joustavuutta.

  • tarjota parannusstrategioita

    Tunnistaa ongelmien perimmäiset syyt ja ehdottaa tehokkaita pitkän aikavälin ratkaisuja.

  • laatia sosiaaliturvaohjelmia

    Laatia ohjelmia ja toimintalinjoja, joilla pyritään suojelemaan kansalaisia ja myöntämään heille oikeuksia, kuten työttömyys- ja perhe-etuuksia, sekä estämään hallituksen tarjoaman avun väärinkäyttö.

  • huolehtia terveydestä ja turvallisuudesta

    Huolehtia yleisistä terveys-, turvallisuus- ja kestävyysperiaatteista ja niiden soveltamisesta koko organisaation tasolla.

  • kouluttaa työntekijöitä

    Johtaa ja ohjata työntekijöitä prosessissa, jossa heille opetetaan tulevassa työssä tarvittavia taitoja. Organisoida toimia, joiden tavoitteena on esitellä työtä ja järjestelmiä tai parantaa yksilöiden ja ryhmien toimintaa organisaatioissa.

  • ylläpitää suhteita lasten vanhempiin

    Tiedottaa lasten vanhemmille suunnitelluista toimista, ohjelman odotuksista ja lasten yksilöllisestä edistymisestä.

  • antaa neuvontaa sosiaaliturvaetuuksista

    Antaa kansalaisille neuvontaa valtion säätämistä etuuksista, joihin he ovat oikeutettuja, kuten työttömyysetuuksista, perhe-etuuksista ja muista sosiaaliturvaetuuksista.

  • lastensuojelu

    Lasten hyväksikäytön ja vahingoittamisen estämiseksi ja suojelemiseksi tarkoitetun lainsäädännön ja käytännön puitteet.

  • julkista asuntotuotantoa koskeva lainsäädäntö

    Julkisten asuntojen rakentamista, ylläpitoa ja jakamista koskevat säännökset ja lainsäädäntö.

  • hallinnoida hallitusohjelman täytäntöönpanoa

    Hallinnoida hallituksen uuden politiikan tai nykyisten toimintalinjojen muutosten täytäntöönpanoa kansallisella tai alueellisella tasolla ja ohjata täytäntöönpanomenettelyyn osallistuvaa henkilöstöä.

  • valvoa lapsia

    Pitää lapset valvonnan alaisina tietyn ajan ja varmistaa heidän turvallisuutensa koko ajan.