sirkustaiteilija
Sirkustaiteilijat kehittävät yleisölle omaperäisiä esityksiä, jotka edellyttävät edistynyttä taiteellista osaamista ja esiintymistaitoja ja herättävät tunteita. He voivat esiintyä yksinään tai yhdessä ja esittää yhtä tai useampaa perinteistä sirkuslajia, jotka perustuvat yleensä fyysisiin ominaisuuksiin, kuten voimaan, tasapainoon, notkeuteen ja kehonhallintaan. Sirkuslajeja voidaan myös yhdistää esimerkiksi tanssiin, teatteriin ja pantomiimiin. Harjoitusten fyysinen luonne aiheuttaa usein tietyntasoisen riskin esiintyjälle.
Kirjaudu nähdäksesi, miten taitosi vastaavat tätä ammattia.
Aseta tavoiteammatiksiYdintaidot (31)
esiintyä yleisön edessä
Esiintyminen elävän yleisön edessä.
huolehtia palautteen välittämisestä
Palautteen antaminen muille. Kollegoiden ja asiakkaiden kriittiseen viestintään vastaaminen ja arviointi rakentavasti ja ammattimaisesti.
soveltaa yhtiön käytäntöjä
Organisaation toimintaa ja prosesseja sääntelevien periaatteiden ja sääntöjen soveltaminen.
seurata iskuja
Kapellimestarin, orkesterin tai johtajan tarkkailu ja tekstin ja laulun seuraaminen, jotta iskut ovat täsmällisiä.
tarkastaa tuotantoaikataulu
Harjoitusten, harjoittelun, esitysten, sesonkien, kiertueiden yms. päivittäisen ja pitkän aikavälin aikataulujen tarkastaminen ottaen huomioon projektin aikataulun ja kaikki tuotannon edellyttämät valmistelut.
sirkusestetiikka
Tapa, jolla sirkuskonseptit ja -perinteet ovat kehittyneet ajan myötä, ja niiden taiteellinen merkitys.
harjoittaa sirkuslajeja
Korkeatasoinen osaaminen ja tekniset erityistaidot yhdessä tai useammassa sirkuslajissa, ja niiden käyttäminen sirkusammattilaiseksi ryhtymiseksi.
kehittää taiteellinen viitekehys
Kehittää erityinen viitekehys taiteellisen työn tutkimukselle, luomiselle ja toteuttamiselle.
tutkia rooleja käsikirjoituksista
Tutkia ja harjoitella rooleja käsikirjoituksista; tulkita, opetella ulkoa vuorosanoja, stuntteja ja iskuja ohjeiden mukaan.
määritellä taiteellinen näkemys
Määritellä konkreettinen taiteellinen näkemys, joka alkaa ehdotuksesta ja jatkuu aina valmiiseen tuotteeseen asti, ja kehittää sitä jatkuvasti.
johtaa taiteellista projektia
Johtaa taiteellista projektia. Määrittää hankkeen tarpeet. Solmia kumppanuuksia. Hallinnoida budjettia, aikataulua, sopimusjärjestelyjä ja hankkeen arviointia.
mukauttaa taiteellista suunnitelmaa sijainnin mukaan
Mukauttaa suunnitelmia toisiin paikkoihin taiteellisen näkemyksen mukaisesti.
osallistua harjoituksiin
Osallistua harjoituksiin esimerkiksi lavasteiden, pukujen, meikin, valaistuksen ja kameroiden mukauttamiseksi.
tarkastaa sirkuksen telineet ennen esitystä
Tarkastaa sirkusesityksissä käytettävät telineet ja varmistaa, että toiminta on turvallista ja asianmukaista.
sirkussanasto
Sirkustoimintaan liittyvä erityisterminologia.
valita taiteelliset materiaalit taideteoksen luomiseen
Valita taidemateriaalit lujuuden, värin, tekstuurin, tasapainon, painon, koon ja muiden ominaisuuksien mukaan siten, että taideteos voidaan toteuttaa odotetussa muodossa tai värissä jne., vaikka lopullinen tulos voikin poiketa suunnitellusta. Voidaan käyttää taidemateriaaleja, kuten maalia, painoväriä, vesivärejä, hiiltä, öljyvärejä tai tietokoneohjelmistoja tai yhtä hyvin jätettä, elävää materiaalia (hedelmiä jne.) tai mitä tahansa muuta materiaalia luovan hankkeen mukaisesti.
maskeerata esiintyviä taiteilijoita
Maskeerata taiteilijoita näyttämöesityksiä varten.
uudistaa taiteellisia käytäntöjä
Pysyä ajan tasalla uusista suuntauksista ja soveltaa niitä taiteellisiin kokemuksiin.
pitää projektin vaatimukset ja terveys- ja turvatekijät tasapainossa
Mukauttaa taiteellisen tuotannon edellyttämä työmäärä. Mukauttaa liikkeitä tai liikesarjoja. Asettaa suoritusrajoja. Varmistaa palautumisajat ja suorittaa muita toimenpiteitä.
määritellä teoksen visuaalinen maailma
Määritellä teoksen visuaalinen maailma maalaamalla, piirtämällä, valoilla, heijastuksilla tai muilla visuaalisilla keinoilla.
toimia vuorovaikutuksessa muiden näyttelijöiden kanssa
Toimia yhdessä muiden näyttelijöiden kanssa. Ennakoida heidän toimiaan. Reagoida heidän toimiinsa.
työskennellä sirkusryhmän kanssa
Työskennellä yhdessä muiden sirkustaiteilijoiden ja sirkuksen johdon kanssa. Huolehtia omasta osuudestaan ja huomioida esitys kokonaisuutena.
analysoida omaa esiintymistä
Ymmärtää, analysoida ja kuvata omaa esiintymistään. Sijoittaa oma työnsä yhteen tai useampaan tyyliin, suuntaukseen, kehitykseen jne. Arvioida omaa työtään harjoituksissa ja esityksissä.
olla yleisön kanssa vuorovaikutuksessa
Reagoida yleisön reaktioihin ja ottaa yleisö mukaan esitykseen tai viestintään.
noudattaa taiteellisen johtajan ohjeita
Taiteellisen johtajan ohjeiden noudattaminen hänen taiteellisen näkemyksensä mukaisesti.
huolehtia omasta turvallisuudesta työssä
Turvallisuussääntöjen noudattaminen saadun koulutuksen ja ohjeiden mukaisesti ja vankan ymmärryksen pohjalta ehkäisykeinoista ja riskeistä, jotka koskevat omaa työturvallisuutta.
suorittaa fysiikkaharjoitteluohjelmaa
Suunnitella ja toteuttaa fyysinen (päivittäinen) harjoitteluohjelma, jolla pidetään yllä hyvää kuntoa.
koordinoida taiteellista tuotantoa
Valvoa tuotantotehtävien päivittäistä koordinointia, jotta organisaatio noudattaisi haluttuja taiteellisia ja liiketoiminnallisia käytäntöjä ja jotta luotaisiin yhtenäinen kuva yleisölle.
hallita omaa taiteellista uraa
Esitellä omaa taiteellista lähestymistapaansa, markkinoida sitä ja asemoida työnsä kohdemarkkinoille.
sirkusdramaturgia
Sirkusesityksen dramaturgia.
työskennellä taiteellisen tiimin kanssa
Tehdä tiivistä yhteistyötä ohjaajan, muiden näyttelijöiden ja näytelmäkirjailijan kanssa, jotta voidaan määrittää ihanteellinen tulkinta roolista.
Valinnaiset taidot (8)
valita esityksen musiikki
Musiikkikappaleiden valinta suorana esitettävälle esitykselle. Seurueen kykyjen, laulujen saatavuuden ja musiikillisen monipuolisuuden tarpeen kaltaisten tekijöiden huomioon ottaminen.
määritellä sirkusesitysten telinetarpeet
Sirkusesityksessä vaadittavien telineiden turvallisuuteen, tekniikkaan ja suorituskykyyn liittyvien seikkojen kuvaaminen ja määrittely.
varmistaa harjoitteluympäristön turvallisuus
Valita asianmukainen harjoitteluympäristö ja arvioida riskit, jotta voitaisiin varmistaa ympäristön turvallisuus, puhtaus ja miellyttävyys ja hyödyntää ympäristöä parhaalla tavalla asiakkaiden kuntoilua varten.
huolehtia ripustusvarusteista
Tarkistaa ripustusvarusteet ennen niiden käyttämistä ja tehdä pieniä korjauksia tarvittaessa.
työskennellä köysien varassa
Käyttää köysiä työskenneltäessä korkealla. Kiivetä ja laskeutua turvallisesti köyden ja valjaiden avulla.
opastaa sirkuksen telinevarusteissa
Antaa tarkkoja ohjeita sirkuksen telinevarusteiden suunnitellusta käytöstä, sijainnista, vaatimuksista ja turvallisuuskysymyksistälaitteiden turvallisen ja tarkan kokoamisen varmistamiseksi.
käyttää lausumistekniikoita
Puhua yleisölle tiettyä rytmiä ja puhetekniikkaa käyttämällä. Sovittaa artikulaatio ja puheääni roolihahmoon tai tekstiin. Varmistaa, että yleisö kuulee puhujaa ilman, että hän vaarantaa oman terveytensä: estää äänen rasittuminen tai väsyminen, hengitysongelmat ja äänihuulten ongelmat.
arvioida taiteellisia aloitteita
Määrittää ehdotetun taidehankkeen olennainen sisältö. Arvioida ehdotuksen vahvuuksia ja heikkouksia. Päättää, hyväksytäänkö ehdotus vai ehdotetaanko siihen muutoksia.