stand up -koomikko

Stand up -koomikot kertovat humoristisia tarinoita ja vitsejä, joita tyypillisesti kuvataan monologeiksi tai esityksiksi. He esiintyvät usein komediaklubeilla, baareissa, yökerhoissa ja teattereissa. He voivat käyttää myös musiikkia, taikatemppuja tai rekvisiittaa osana esitystään.

Kirjaudu nähdäksesi, miten taitosi vastaavat tätä ammattia.

Aseta tavoiteammatiksi

Ydintaidot (19)

  • esiintyä yleisön edessä

    Esiintyminen elävän yleisön edessä.

  • huolehtia palautteen välittämisestä

    Palautteen antaminen muille. Kollegoiden ja asiakkaiden kriittiseen viestintään vastaaminen ja arviointi rakentavasti ja ammattimaisesti.

  • seurata iskuja

    Kapellimestarin, orkesterin tai johtajan tarkkailu ja tekstin ja laulun seuraaminen, jotta iskut ovat täsmällisiä.

  • kertoa tarina

    Sellaisen tositarinan tai fiktiivisen tarinan kertominen, joka kiehtoo yleisöä ja antaa heille mahdollisuuden samaistua tarinan hahmoihin. Yleisön pitäminen kiinnostuneena ja tarinan mahdollisen opetuksen välittäminen.

  • tutkia rooleja käsikirjoituksista

    Tutkia ja harjoitella rooleja käsikirjoituksista; tulkita, opetella ulkoa vuorosanoja, stuntteja ja iskuja ohjeiden mukaan.

  • osallistua harjoituksiin

    Osallistua harjoituksiin esimerkiksi lavasteiden, pukujen, meikin, valaistuksen ja kameroiden mukauttamiseksi.

  • osoittaa ammatillista vastuuta

    Varmistaa, että muita työntekijöitä ja asiakkaita kohdellaan kunnioittavasti ja että asianmukainen vastuuvakuutus on aina voimassa.

  • luoda taiteellinen esitys

    Luoda taiteellinen esitys yhdistelemällä laulun, tanssin ja näyttelemisen elementtejä.

  • näyttelijäntyön tekniikat

    Erilaiset näyttelijäntyön tekniikat todenmukaisten esitysten kehittämistä varten, muun muassa metodinäyttely, klassinen näyttelijäntyö ja Meisnerin tekniikka.

  • luoda yleisöön emotionaalinen yhteys

    Luoda esityksellä tunneyhteys yleisöön. Saada yleisö eläytymään suruun, huumoriin, vihaan tai muuhun tunteeseen tai niiden yhdistelmään, jotta se pystyy eläytymään esiintyjän kokemukseen.

  • toimia vuorovaikutuksessa muiden näyttelijöiden kanssa

    Toimia yhdessä muiden näyttelijöiden kanssa. Ennakoida heidän toimiaan. Reagoida heidän toimiinsa.

  • analysoida omaa esiintymistä

    Ymmärtää, analysoida ja kuvata omaa esiintymistään. Sijoittaa oma työnsä yhteen tai useampaan tyyliin, suuntaukseen, kehitykseen jne. Arvioida omaa työtään harjoituksissa ja esityksissä.

  • olla yleisön kanssa vuorovaikutuksessa

    Reagoida yleisön reaktioihin ja ottaa yleisö mukaan esitykseen tai viestintään.

  • noudattaa taiteellisen johtajan ohjeita

    Taiteellisen johtajan ohjeiden noudattaminen hänen taiteellisen näkemyksensä mukaisesti.

  • työskennellä itsenäisesti taiteilijana

    Omien työskentelytapojen kehittäminen taiteellisten esitysten tekemisessä, itsensä motivointi ilman valvontaa tai vain vähäisen valvonnan alaisena, oma-aloitteisuus ja sen kehittäminen.

  • näytellä yleisölle

    Yleisön edessä näytteleminen taiteellisen konseptin mukaisesti.

  • käyttää lausumistekniikoita

    Puhua yleisölle tiettyä rytmiä ja puhetekniikkaa käyttämällä. Sovittaa artikulaatio ja puheääni roolihahmoon tai tekstiin. Varmistaa, että yleisö kuulee puhujaa ilman, että hän vaarantaa oman terveytensä: estää äänen rasittuminen tai väsyminen, hengitysongelmat ja äänihuulten ongelmat.

  • työskennellä taiteellisen tiimin kanssa

    Tehdä tiivistä yhteistyötä ohjaajan, muiden näyttelijöiden ja näytelmäkirjailijan kanssa, jotta voidaan määrittää ihanteellinen tulkinta roolista.

  • seurata kehitystä

    Seurata ja tarkkailla uusia suuntauksia ja kehitystä tietyillä aloilla.

Valinnaiset taidot (6)

  • esittää tansseja

    Esiintyä taiteellisissa tuotannoissa, joissa käytetään eri tanssilajeja, kuten klassista balettia, nykytanssia, historiallista tanssia, etnistä tanssia, kansantanssia, akrobatiaa ja katutanssia.

  • esiintyä lapsiyleisöille

    Esiintyä niin, että esitys vetoaa lapsista ja nuorista koostuvaan yleisöön, ja sensuroida sopimaton sisältö.

  • soittaa soittimia

    Käyttää tiettyyn tarkoitukseen rakennettua tai improvisoitua soitinta musiikin tuottamiseen.

  • laulaa

    Käyttää ääntä sellaisten musikaalisten äänten tuottamiseen, joille tunnusomaista on sointi ja rytmi.

  • esiintyä humoristisesti

    Kertoa yleisölle humoristisia tarinoita, synnyttää naurua, yllätyksiä, muita tunteita tai näiden yhdistelmiä.

  • kehittää taikuriesityksen konsepteja

    Kehittää taikuriesityksen eri komponentteja (esim. musiikillista, visuaalista sekä valaistukseen ja taikuruuteen liittyvää sisältöä).