Johtajat

kulttuuripalvelujohtaja

Kulttuuripalvelujohtajat johtavat sellaisten laitosten toimintaa, jotka tarjoavat kulttuuripalveluja, kuten teatteria, elokuvia tai musiikkia. He suunnittelevat ja organisoivat päivittäisen toiminnan, huolehtivat tarvittavasta henkilöstöstä ja tiloista ja varmistavat, että organisaatiossa toimitaan alan uusimman kehityksen mukaisesti. He koordinoivat laitoksen eri osastoja ja vastaavat siitä, että resursseja ja talousarvioita käytetään asianmukaisesti ja että sovittuja toimintaperiaatteita noudatetaan.

Kirjaudu nähdäksesi, miten taitosi vastaavat tätä ammattia.

Aseta tavoiteammatiksi

Ydintaidot (23)

  • huolehtia materiaalihallinnosta

    Toimitusvirtojen seuranta ja valvonta, mukaan lukien vaadittavaa laatua olevien raaka-aineiden hankinta, varastointi ja siirto, sekä työn aikana tehtävä inventaario. Toimitusketjun toimintojen hallinnointi ja toimitusten synkronointi tuotannon ja asiakkaiden kysynnän kanssa.

  • laatia kulttuurilaitosten tiedotuskäytäntöjä

    Tiedotuskäytäntöjen laatiminen museoille ja muille taidealan laitoksille sekä kaikelle kohdeyleisölle suunnatun toimintaohjelman suunnittelu. Sellaisen ulkoisen yhteyshenkilöiden verkoston perustaminen, joka välittää tarkoituksenmukaista tietoa kohderyhmille.

  • arvioida kulttuurilaitosten ohjelmia

    Museo- ja taidelaitosten ohjelmien ja toimintojen arvioinnissa avustaminen.

  • hallita budjetteja

    Suunnitella ja seurata budjettia ja raportoida siitä sekä laatia tuotantobudjetit.

  • kulttuuriprojektit

    Kulttuuriprojektien ja niihin liittyvien varainkeruutoimien tarkoitus, organisointi ja hallinto.

  • työskennellä kulttuurilaitosten ammattilaisten kanssa

    Hyödyntää organisaation sisäisten ja ulkoisten ammattilaisten ja asiantuntijoiden pätevyyttä ja pyytää heitä osallistumaan toimintaan ja toimittamaan asiakirjoja, joilla parannetaan yleisön mahdollisuuksia tutustua kokoelmiin ja näyttelyihin.

  • toimia esimiehenä

    Johtaa tiimissä tai yksin työntekijöitä ja alaisia ja pyrkiä maksimoimaan heidän työsuorituksensa ja panoksensa. Aikatauluttaa työ ja tehtävät, antaa ohjeita, motivoida ja ohjata työntekijöitä ja täyttää yrityksen tavoitteet. Seurata ja mitata, miten työntekijä hoitaa velvollisuutensa ja työtehtävänsä. Yksilöidä parannettavat osa-alueet ja tehdä parannusehdotuksia. Johtaa ryhmää, auttaa sitä saavuttamaan tavoitteet ja ylläpitää toimivia työsuhteita henkilöstön kanssa.

  • laatia kulttuurilaitosten oppimisstrategioita

    Laatia oppimisstrategia ja kehittää sitä, jotta yleisöä saataisiin mukaan museon tai taidelaitoksen ilmapiirin mukaiseen toimintaan.

  • järjestää osallistuminen paikallisiin tai kansainvälisiin tapahtumiin

    Tehdä hakemuksia paikallisiin tai kansainvälisiin näyttelyihin ja kilpailuihin ja varmistaa niihin osallistuminen.

  • johtaa kulttuurilaitosta

    Hoitaa kulttuurilaitoksen päivittäistä toimintaa. Järjestää kaikki toiminnot ja koordinoida kulttuurilaitoksessa toimivien yksiköiden toimintaa. Laatia toimintasuunnitelma ja huolehtia tarvittavien varojen järjestämisestä.

  • huolehtia työtehtävien päivittäisestä priorisoinnista

    Huolehtia henkilöstön työtehtävien päivittäisestä priorisoinnista; hoitaa tehokkaasti useita erilaisia työtehtäviä.

  • yritysvastuu

    Liiketoimintaprosessien käsittely tai hallinta vastuullisella ja eettisellä tavalla ottaen huomioon, että taloudellinen vastuu osakkeenomistajia kohtaan on yhtä tärkeä kuin vastuu ympäristöä ja yhteiskunnallisia sidosryhmiä kohtaan.

  • markkinoida kulttuurilaitosten tapahtumia

    Työskennellä yhdessä museo- tai taidelaitosten kanssa tapahtumien ja ohjelman kehittämistä ja edistämistä varten.

  • koota kulttuurilaitosten terveys- ja turvallisuusresurssit

    Varmistaa, että täysiä ensiapupakkauksia on saatavilla kulttuuritapahtumissa. Kartoittaa kulttuurialalla käytettävissä olevat resurssit ja palvelut. Tiedottaa taideryhmälle käytettävissä olevista terveys- ja turvallisuusresursseista ja -palveluista.

  • valvoa päivittäisiä tietotoimintoja

    Johtaa eri yksiköiden päivittäisiä toimintoja. Koordinoida ohjelman/hankkeen toimia kustannusten ja aikataulun noudattamisen varmistamiseksi.

  • kehittää kulttuuriaktiviteetteja

    Kehittää tiedotusohjelmaan ja/tai yleisön tarpeisiin mukautettuja toimia. Ottaa huomioon havaitut ja tunnistetut vaikeudet ja tarpeet uteliaisuuteen kannustamisen sekä taiteen ja kulttuurin yleisen saatavuuden näkökulmista.

  • hallita logistiikkaa

    Luoda logistiset puitteet tavaroiden kuljettamiseksi asiakkaille ja palautusten vastaanottamiseksi sekä toteuttaa ja seurata logistiikkaprosesseja ja ohjeita. Mukauttaa tuotantoprosesseja välineen mahdollisuuksiin ja rajoituksiin.

  • hyväksyä taiteellisen projektin raportteja

    Hyväksyä rahoituskertomus, taiteellinen raportti ja muut taidehanketta koskevat raportit.

  • edistää osallisuutta

    Edistää ja kunnioittaa monimuotoisuutta ja ajaa sukupuolten, etnisten ryhmien ja vähemmistöryhmien yhdenvertaista kohtelua organisaatioissa syrjinnän ehkäisemiseksi ja osallisuuden ja myönteisen ympäristön varmistamiseksi.

  • kehittää kulttuuripolitiikkaa

    Kehittää ohjelmia, joilla pyritään edistämään kulttuuritoimintaa ja kulttuuriosallisuutta yhteisössä tai kansakunnassa ja joilla säännellään kulttuurilaitosten, tilojen ja tapahtumien järjestämistä.

  • arvioida kulttuurilaitosten vierailijoiden tarpeita

    Arvioida museon tai minkä tahansa taidelaitoksen kävijöiden tarpeita ja odotuksia, jotta voidaan säännöllisesti kehittää uusia ohjelmia ja toimia.

  • järjestää kulttuuritapahtumia, festivaaleja ja näyttelyjä

    Järjestää yhteistyössä paikallisten sidosryhmien kanssa tapahtumia, joilla edistetään paikallista kulttuuria ja kulttuuriperintöä.

  • noudattaa yrityksen vaatimustasoa

    Johtaa ja ohjata toimintaa organisaation käytännesääntöjen mukaisesti.

Valinnaiset taidot (55)

  • koota taiteellisen tuotannon tietoja talteen

    Tuotannon kaikkien vaiheiden kokoaminen ja dokumentointi heti näytösjakson jälkeen, jotta se voidaan toistaa ja kaikki asiaankuuluvat tiedot ovat saatavilla.

  • ratkaista ongelmia

    Sellaisten ongelmien ratkaisu, jotka liittyvät toiminnan suunnitteluun, priorisointiin, organisointiin, johtamiseen tai helpottamiseen sekä tuloksellisuuden arviointiin. Järjestelmällisten tiedonkeruu-, analysointi- ja syntetisointiprosessien käyttäminen, jotta voidaan arvioida nykykäytäntöä ja luoda uusia käsityksiä käytännöstä.

  • edustaa taiteellista tuotantoa

    Taiteellisen seurueen tai tuotannon edustaminen päivittäisen toiminnan ulkopuolella. Yhteydenpito esiintyjiin ja heidän ryhmiinsä. Suorien kiertueiden tukeminen.

  • käyttää konfliktinhallintataitoja

    Vastuun ottaminen kaikkien valitusten ja riitojen käsittelystä osoittamalla myötätuntoa ja ymmärrystä ratkaisun saamiseksi. Kaikkien yhteiskuntavastuuta koskevien käytäntöjen ja menettelyjen täydellinen tunteminen ja kyky käsitellä ongelmapelaamistilannetta ammattimaisella tavalla kypsästi ja myötätuntoisesti.

  • edustaa organisaatiota

    Laitoksen, yrityksen tai organisaation edustajana toimiminen.

  • pitää yllä suhteita paikallisiin toimijoihin

    Hyvien suhteiden ylläpito paikallisen tiedeyhteisön, talouselämän ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa.

  • suunnitella taiteellisen tuotannon tehtäviä

    Henkilöstön ja resurssien jakaminen eri työtehtäviin taiteellisessa tuotannossa. Tuotannon tarpeiden huomioon ottaminen sekä tuotantoon osallistuvien osapuolten koordinointi.

  • olla yhteydessä tapahtuman sponsoreihin

    Kokousten suunnittelu sponsoreiden ja tapahtumanjärjestäjien kanssa tulevista tapahtumista keskustelemiseksi ja niiden seuraamiseksi.

  • olla yhteydessä kulttuurikumppaneihin

    Kestävien kumppanuuksien luominen ja ylläpito kulttuuriviranomaisten, sponsorien ja muiden kulttuurilaitosten kanssa.

  • luoda projektimääritykset

    Työsuunnitelman, työn keston, toimitettavien asioiden, resurssien ja käytäntöjen suunnittelu projektille, jotta se voisi saavuttaa määritellyt tavoitteet. Projektin tavoitteiden, tulosten, vaikutusten ja toteutusskenaarioiden kuvaaminen.

  • projektinhallinnan periaatteet

    Projektinhallinnan eri osatekijät ja vaiheet.

  • kehittää taiteellinen viitekehys

    Kehittää erityinen viitekehys taiteellisen työn tutkimukselle, luomiselle ja toteuttamiselle.

  • pitää yhteyttä paikallisiin viranomaisiin

    Pitää yhteyttä alueellisiin tai paikallisiin viranomaisiin ja vaihtaa tietoja niiden kanssa.

  • määritellä taiteellinen näkemys

    Määritellä konkreettinen taiteellinen näkemys, joka alkaa ehdotuksesta ja jatkuu aina valmiiseen tuotteeseen asti, ja kehittää sitä jatkuvasti.

  • kehittää suhteita yhteisöissä

    Luoda lämpimiä ja pitkäaikaisia suhteita paikallisiin yhteisöihin esimerkiksi järjestämällä erikoisohjelmia päiväkoteihin, kouluihin sekä vammaisille ja vanhuksille, lisätä tietoisuutta ja ansaita yhteisön arvostus.

  • pyrkiä yrityksen kasvuun

    Laatia strategioita ja suunnitelmia, joilla pyritään oman tai jonkun toisen omistaman yrityksen jatkuvaan kasvuun. Toteuttaa toimia, jotka kasvattavat tuloja ja positiivisia kassavirtoja.

  • johtaa taiteellista projektia

    Johtaa taiteellista projektia. Määrittää hankkeen tarpeet. Solmia kumppanuuksia. Hallinnoida budjettia, aikataulua, sopimusjärjestelyjä ja hankkeen arviointia.

  • muodostaa yhteistyösuhteita

    Muodostaa yhteys sellaisten organisaatioiden tai henkilöiden välille, jotka voivat hyötyä keskinäisestä yhteydenpidosta, ja edistää osapuolten kestävää ja myönteistä yhteistyösuhdetta.

  • valvoa taiteellisia toimintoja

    Valvoa taiteellisen organisaation kaikkea toimintaa.

  • varmistaa terveys-, turvallisuus- ja hygieniastandardit

    Valvoa, että koko henkilöstö ja kaikki prosessit noudattavat terveys-, turvallisuus- ja hygieniavaatimuksia. Viestiä näistä vaatimuksista ja tukea niiden yhteensovittamista yrityksen terveys- ja turvallisuusohjelmien kanssa.

  • koordinoida luovien osastojen toimintaa

    Koordinoida toimintaa muiden taiteellisten ja luovien osastojen kanssa.

  • organisaation toimitilajohtaminen

    Toimitilajohtamisen periaatteet ja menetelmät, joita sovelletaan yksittäisiin organisaatioihin, parhaita käytäntöjä koskevat menetelmät, ulkoistettujen ja sisäisten palvelujen hallinnointiin liittyvät vaikutukset, sopimussuhteiden päätyypit toimitilajohtamisessa ja innovaatiomenettelyissä.

  • antaa projektitietoja näyttelyistä

    Antaa tietoa näyttelyjen ja muiden taidehankkeiden valmistelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista.

  • koota taiteellinen ryhmä

    Koota taiteellinen ryhmä yhteen tarpeiden tunnistuksen, hakijoiden etsinnän, haastattelujen ja hankkeen ehtojen linjauksen jälkeen.

  • ylläpitää suhteita valtion virastoihin

    Luoda ja ylläpitää hyviä yhteistyösuhteita eri valtionhallinnon virastojen kanssa.

  • koordinoida harjoituksia

    Järjestää näyttelijöiden ja henkilökunnan harjoitusaikataulut, kerätä ja päivittää tarvittavat yhteystiedot sekä järjestää näyttelijöiden ja henkilökunnan ylimääräisiä tapaamisia tarvittaessa.

  • koordinoida yhteisötaidetoimintaa

    Määrittää toiminnan toteutettavuus (tekninen ja taiteellinen henkilöstö, yleinen aikataulu ja budjettitarpeet, hallinnon hyväksyntä jne.). Luoda aikataulu. Määritellä toiminnan sisältö. Valita yksi tai useampi resurssihenkilö ja välittää heille tietoja. Valmistaa tarvittava materiaali jne.

  • kehittää markkinoinnin työvälineitä

    Laatia mainosmateriaalia ja tehdä yhteistyötä esimerkiksi mainostekstien, -videoiden ja -valokuvien tuotannossa. Pitää aiemmin laadittu mainosmateriaali järjestyksessä.

  • käyttää strategista ajattelua

    Kehittää liiketoiminnan ymmärrystä ja tilaisuuksien tehokasta soveltamista, jotta voidaan pitkällä aikavälillä saavuttaa kilpailuetu.

  • arvioida taiteellisen tuotannon tarpeita

    Analysoida, arvioida ja luetella tuotantotarpeet.

  • projektinhallinta

    Projektinhallinnan ala, siihen kuuluvat toimet ja siihen liittyvät muuttujat, kuten aika, resurssit, vaatimukset, määräajat ja odottamattomiin tapahtumiin reagoiminen.

  • talousarviota koskevat periaatteet

    Liiketoiminnan ennusteita koskevan arvioinnin ja suunnittelun periaatteet, talousarvioiden ja raporttien säännöllinen laadinta.

  • suunnitella resurssien kohdennusta

    Tehdä suunnitelma eri resurssien, kuten ajan, rahan ja erityisten prosessiresurssien, tulevien tarpeiden varalle.

  • kustannusten hallinta

    Yrityksen kustannusten ja tulojen suunnittelun, valvonnan ja mukauttamisen prosessit kustannustehokkuuden ja valmiuksien saavuttamiseksi.

  • laatia taiteellisten projektien budjetteja

    Laatia taiteellisten projektien budjetteja hyväksyntää, määräaikojen arviointia ja materiaalikustannusten arviointia varten.

  • analysoida yrityksen taloudellista suorituskykyä

    Analysoida yrityksen taloudellista suorituskykyä tilien, kirjanpidon, tilinpäätösten ja markkinoihin liittyvästä ulkopuolisesta lähteestä saadun tiedon perusteella sen tunnistamiseksi, millä keinoin voittoja voitaisiin lisätä.

  • asettaa organisaatiokäytäntöjä

    Osallistua sellaisten organisaatiokäytäntöjen laatimiseen, jotka käsittelevät asioita kuten osallistujien kelpoisuus, ohjelmavaatimukset ja ohjelman hyödyt palvelujen käyttäjille.

  • neuvoa tehokkuuden parantamisessa

    Analysoida prosesseja ja tuotteita koskevia tietoja ja yksityiskohtia parempien neuvojen antamiseksi sellaisista mahdollisista tehokkuuden parannuksista, jotka voitaisiin toteuttaa ja jotka johtaisivat resurssien parempaan käyttöön.

  • järjestää kokouksia

    Järjestää ja aikatauluttaa ammatillisia tapaamisia tai neuvotteluita asiakkaille tai esimiehille.

  • analysoida yrityksiin vaikuttavia sisäisiä tekijöitä

    Tutkia ja ymmärtää erilaisia sisäisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat yritysten toimintaan, kuten niiden kulttuuriin, strategisiin periaatteisiin, tuotteisiin, hintoihin ja käytettävissä oleviin resursseihin.

  • ohjata taiteellista ryhmää

    Johtaa ja opastaa ryhmää, jolla on tarvittava kulttuurinen asiantuntemus ja kokemus.

  • järjestää näyttely

    Järjestää ja jäsennellä näyttely strategisesti siten, että taideteokset ovat helpommin yleisön saatavilla.

  • määritellä tuotantoaikataulut

    Laatia aikataulu elokuvien, radio- ja televisio-ohjelmien tai taiteellisen tuotannon tuottamiselle. Päättää, kuinka kauan jokainen vaihe kestää ja mitkä ovat sen vaatimukset. Ottaa huomioon tuotantoryhmän nykyiset aikataulut ja laatia toteuttamiskelpoinen aikataulu. Ilmoittaa ryhmälle aikataulusta.

  • suunnitella terveys- ja turvallisuustoimenpiteitä

    Suunnitella ja toteuttaa toimenpiteitä, joilla ylläpidetään ja parannetaan työterveyttä laitoksessa tai työpaikalla.

  • johtaa varainhankintatoimintoja

    Varainhankintatoimintojen johtaminen valitsemalla paikka, työhön osallistuvat tiimit, syyt ja budjetit.

  • kehittää ammatillinen verkosto

    Yhteyden ottaminen eri ihmisiin ja näiden tapaaminen ammatillisessa ympäristössä. Yhteisten asioiden löytäminen ja kontaktien käyttäminen yhteisen edun saavuttamiseksi. Omaan ammatilliseen verkostoon kuuluvien ihmisten kuulumisista ja tekemisistä ajan tasalla pysyminen.

  • määritellä taiteellinen lähestymistapa

    Taiteellisen lähestymistavan määrittely analysoimalla aiempia töitä ja omaa työkokemusta, oman taiteellisen tyylin tunnistaminen sekä taiteellisen vision kuvaaminen näiden perusteella.

  • suorittaa projektinhallintaa

    Hallinnoida ja suunnitella erilaisia resursseja, kuten henkilöresursseja, talousarviota, määräaikaa, tuloksia ja tietyn hankkeen laatua, sekä seurata hankkeen edistymistä, jotta tietty tavoite voidaan saavuttaa määräajassa määrätyn budjetin mukaisesti.

  • analysoida yrityksiin vaikuttavia ulkoisia tekijöitä

    Tehdä tutkimusta ja analysoida yrityksiin vaikuttavia ulkoisia tekijöitä, kuten kuluttajia, asemaa markkinoilla, kilpailijoita ja poliittista tilannetta.

  • koordinoida taiteellista tuotantoa

    Valvoa tuotantotehtävien päivittäistä koordinointia, jotta organisaatio noudattaisi haluttuja taiteellisia ja liiketoiminnallisia käytäntöjä ja jotta luotaisiin yhtenäinen kuva yleisölle.

  • pärjätä haastavissa olosuhteissa

    Suhtautua myönteisesti uusiin ja haastaviin vaatimuksiin, kuten vuorovaikutukseen taiteilijoiden kanssa ja taide-esineiden käsittelyyn. Toimia paineen alla esimerkiksi silloin, kun aikatauluun tai rahoitukseen tehdään viime hetkellä muutoksia.

  • kehittää liikekumppanuuksia

    Luoda myönteinen, pitkäaikainen suhde organisaatioiden ja asianomaisten kolmansien osapuolten, kuten tavarantoimittajien, jakelijoiden, osakkeenomistajien ja muiden sidosryhmien välille, jotta niille voidaan antaa tietoa organisaatiosta ja sen tavoitteista.

  • kirjanpito

    Rahoitustoimintaa koskevien tietojen dokumentointi ja käsittely.

  • osallistua taiteelliseen tiedotustoimintaan

    Osallistua kulttuuri- ja taidealan tiedotustoimintaan: tiedottaa toiminnasta, pitää esitys tai esitelmä tietystä taideteoksesta tai näyttelystä, opettaa luokkaa tai ryhmää, johtaa taiteellista välitystoimintaa, johtaa julkista keskustelua tai osallistua siihen.

  • suorittaa resurssisuunnittelua

    Laatia arvio hankkeen tavoitteiden saavuttamisen kannalta tarvittavasta ajasta sekä henkilöstö- ja rahoitusresursseista.