Johtajat

henkilöstöjohtaja

Henkilöstöjohtajat suunnittelevat, kehittävät ja toteuttavat yritysten inhimilliseen pääomaan liittyviä prosesseja. He laativat rekrytointi-, haastattelu- ja työntekijävalintoihin liittyviä suunnitelmia, jotka perustuvat aiemmin tehtyihin arvioihin yrityksessä vaadittavista tehtävänkuvista ja taidoista. Lisäksi he hallinnoivat yhtiön työntekijöiden palkitsemis- ja kehittämisohjelmia, joihin kuuluvat mm. koulutukset, osaamisen arviointi ja vuosittaiset arvioinnit, ylennykset, expat-ohjelmat ja työhyvinvoinnin varmistaminen yleisesti.

Kirjaudu nähdäksesi, miten taitosi vastaavat tätä ammattia.

Aseta tavoiteammatiksi

Ydintaidot (36)

  • työlainsäädäntö

    Kansallisen tai kansainvälisen tason lainsäädäntö, joka säätelee työntekijöiden työoloja eri aloilla työmarkkinaosapuolten, kuten hallituksen, työntekijöiden, työnantajien ja ammattiliittojen, välillä.

  • soveltaa yhtiön käytäntöjä

    Organisaation toimintaa ja prosesseja sääntelevien periaatteiden ja sääntöjen soveltaminen.

  • antaa henkilöstöjohtamista koskevaa neuvontaa

    Johtavassa asemassa olevien henkilöiden neuvominen metodeissa, joilla parannetaan suhteita työntekijöihin ja työntekijöiden palkkaamista ja kouluttamista sekä lisätään työntekijöiden tyytyväisyyttä.

  • edistää sukupuolten tasa-arvoa liike-elämässä

    Tietoisuuden lisääminen ja sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen arvioimalla eri sukupuolten rooleja yrityksessä, sekä niiden osallistumista yrityksen toimintaan ja liiketoimintaan yleisesti.

  • hallita budjetteja

    Suunnitella ja seurata budjettia ja raportoida siitä sekä laatia tuotantobudjetit.

  • huolehtia henkilöresursseista

    Palkata henkilöstöä, auttaa työntekijöitä kehittämään henkilökohtaisia ja organisatorisia taitoja, tietämystä ja osaamista sekä antaa palautetta ja arvioida suoritusta. Tähän sisältyy työntekijöiden motivoiminen palkitsemisjärjestelmillä (palkka- ja etuusjärjestelmien hallinta), jotta voidaan maksimoida työntekijöiden suorituskyky työnantajan strategisten tavoitteiden osalta.

  • järjestää henkilökunnan arviointi

    Järjestää henkilöstön yleinen arviointiprosessi.

  • noudattaa sääntelyä

    Varmistaa, että saa asianmukaiset tiedot sellaisista oikeudellisista säännöksistä, jotka koskevat tiettyä toimintaa, ja noudattaa niiden sääntöjä, käytäntöjä ja lakeja.

  • rekrytoida työntekijöitä

    Palkata uusia työntekijöitä määrittämällä työtehtävät, mainostamalla, haastattelemalla ja valitsemalla henkilöstöä yrityksen käytäntöjen ja lainsäädännön mukaisesti.

  • kehittää koulutusohjelmia

    Suunnitella ohjelmia, joissa työntekijöille tai tuleville työntekijöille opetetaan työssä tarvittavia taitoja tai parannetaan ja laajennetaan taitoja uusia toimintoja tai tehtäviä varten. Valita tai suunnitella toimet, joiden tarkoituksena on esitellä työtä ja järjestelmiä tai parantaa yksilöiden ja ryhmien toimintaa organisaatioympäristöissä.

  • uudelleensijoittumisohjaus

    Organisaatioiden ja laitosten työntekijöille tarjoamat palvelut, joiden tarkoituksena on auttaa heitä löytämään uusi työpaikka.

  • palkata henkilöresursseja

    Hallita henkilöstön palkkaamista, tunnistaa mahdolliset ehdokkaat ja arvioida, vastaako heidän profiilinsa avoimen työpaikan vaatimuksia.

  • palkata henkilökuntaa

    Arvioida ja rekrytoida henkilökuntaa tuotantoa varten.

  • valvoa yhtiön käytäntöjä

    Valvoa yrityksen toimintaa ja ehdottaa yritykselle parannuksia.

  • kehittää henkilökuntaa

    Johtaa työntekijöitä siten, että he pystyvät vastaamaan organisaation tuottavuutta, laatua ja tavoitteiden saavuttamista koskeviin odotuksiin. Antaa työntekijöille tehokasta palautetta ja palkita henkilökuntaa tarpeen mukaan yhteistyössä henkilöstöpäällikön kanssa.

  • arvioida harjoittelua

    Arvioida koulutuksen oppimistulosten ja päämäärien toteutumista, opetuksen laatua sekä antaa avointa palautetta kouluttajille ja harjoittelijoille.

  • neuvotella työsopimuksia

    Neuvotella työsopimuksia työnantajien ja mahdollisen työntekijöiden välille ja sopia palkasta, työehdoista ja muista kuin sääntömääräisistä eduista.

  • henkilöstöhallinto

    Työntekijöiden rekrytointiin ja kehittämiseen liittyvät menetelmät ja menettelyt, joilla voidaan varmistaa organisaation arvo, henkilöstön tarpeet, hyödyt ja konfliktinratkaisu sekä varmistaa myönteinen yritysilmapiiri.

  • seurata keskeisiä suorituskykyindikaattoreita

    Määrittää ne toimenpiteet, joita käytetään yrityksissä tai teollisuuden alalla selvittämään tai vertaamaan suorituskykyä toiminnallisten ja strategisten tavoitteidensa saavuttamiseksi, käyttämällä oletusindikaattoreita lähtökohtana.

  • työsopimuslaki

    Laki, jota käytetään välittäjänä työntekijöiden ja työnantajien välillä. Se koskee työsopimuksen mukaan sitovia työntekijöiden oikeuksia.

  • hoitaa palkkalistoja

    Vastata siitä, että työntekijät saavat palkkansa, tarkastella palkkoja ja etuusjärjestelyjä ja neuvoa palkkauksessa ja muissa palvelussuhteen ehdoissa.

  • muokata yrityskulttuuria

    Havainnoida ja määritellä yrityksen yrityskulttuurin elementtejä, joiden avulla voidaan vahvistaa, yhdentää ja muokata yrityksen tavoitteita, arvoja, uskomuksia ja käyttäytymismalleja.

  • koordinoida operatiivista toimintaa

    Operatiivisen henkilöstön toimien ja vastuualueiden synkronointi sen varmistamiseksi, että organisaation resursseja käytetään mahdollisimman tehokkaasti asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

  • tunnistaa henkilöresurssien tarve

    Hankkeeseen tarvittavien työntekijöiden määrän selvittäminen ja työntekijöiden jakaminen luovaan tiimiin sekä tuotanto-, viestintä- ja hallinnointitiimeihin.

  • työoikeus

    Oikeudenala, joka koskee työnantajien, työntekijöiden, ammattiliittojen ja hallituksen välisten suhteiden sääntelyä.

  • henkilöstöosaston prosessit

    Organisaation henkilöstöosaston prosessit, tehtävät, ammattikieli sekä rooli organisaatiossa ja muut henkilöstöosastoon liittyvät erityispiirteet, kuten rekrytointi, eläkejärjestelmät ja henkilöstön kehittämisohjelmat.

  • suunnitella tavoitteita keskipitkästä pitkälle aikavälille

    Asettaa pitkän aikavälin tavoitteet sekä välittömät tai lyhyen aikavälin tavoitteet tehokkailla keskipitkän aikavälin suunnittelu- ja täsmäytysprosesseilla.

  • neuvotella työvoimatoimistojen kanssa

    Luoda työnvälitystoimistojen kanssa järjestelyt rekrytointitoimien organisoimiseksi. Pitää yhteyttä näiden toimistojen kanssa, jotta varmistetaan tehokas ja tuottava rekrytointi, johon saadaan ammattitaitoisia hakijoita.

  • henkilöresurssien hallinta

    Organisaation elin, joka vastaa uusien työntekijöiden rekrytoinnista ja työntekijöiden suorituskyvyn ylläpidosta.

  • rakentaa luottamusta

    Ilmaista aikeensa ja käytöksensä johdonmukaisesti ja avoimesti, edistää vastavuoroisuutta ja luoda pohja luottavaiselle ja luotettavalle yhteydelle ihmisten ja tiimien välillä.

  • kehittää yritysten koulutusohjelmia

    Suunnitella, luoda ja arvioida uusia yritysten koulutusohjelmia, jotka vastaavat tietyn organisaation kehitystarpeita. Analysoida näiden koulutusmoduulien tehokkuutta ja tehdä niihin muutoksia tarvittaessa.

  • varmistaa sukupuolten tasa-arvo työpaikalla

    Toteuttaa reilua ja avointa strategiaa, jonka tavoitteena on ylläpitää tasa-arvoa ylentämiseen, palkkaan, koulutusmahdollisuuksiin, joustaviin työjärjestelyihin ja perheiden tukemiseen liittyvissä asioissa. Ottaa käyttöön sukupuolten tasa-arvoon liittyviä tavoitteita sekä seurata ja arvioida sukupuolten tasa-arvoon liittyvien käytäntöjen toteutusta työpaikalla.

  • osaamisen johtamisstrategiat

    Tavat, joilla valitaan oikeat osaajat yritykseen ja optimoidaan heidän kasvupolkunsa yrityksen tavoitteiden mukaisesti. Niillä pyritään rekrytoimaan ja säilyttämään osaavia työntekijöitä parhaalla mahdollisella tavalla, parantamaan heidän taitojaan ja kannustamaan heitä korkean suorituskyvyn saavuttamiseen.

  • tukea vammaisten työllistyvyyttä

    Varmistaa vammaisten työllistymismahdollisuudet tekemällä asianmukaisia muutoksia kohtuullisen mukauttamisen toteutumiseksi saavutettavuutta koskevan kansallisen lainsäädännön ja toimintapolitiikkojen mukaisesti. Varmistaa vammaisten täydellinen sopeutuminen työympäristöön edistämällä hyväksyvää kulttuuria organisaatiossa ja torjumalla mahdollisia stereotypioita ja ennakkoluuloja.

  • kehittää työntekijöiden sitoutumisohjelmia

    Suunnitella, kehittää ja toteuttaa ohjelmia, joilla pyritään pitämään työntekijät mahdollisimman tyytyväisinä. Varmistaa tämän avulla työntekijöiden lojaalius työnantajaa kohtaan.

  • toimia yrityksen tavoitteiden mukaisesti

    Toimia yrityksen eduksi ja sen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Valinnaiset taidot (48)

  • käyttää konfliktinhallintataitoja

    Vastuun ottaminen kaikkien valitusten ja riitojen käsittelystä osoittamalla myötätuntoa ja ymmärrystä ratkaisun saamiseksi. Kaikkien yhteiskuntavastuuta koskevien käytäntöjen ja menettelyjen täydellinen tunteminen ja kyky käsitellä ongelmapelaamistilannetta ammattimaisella tavalla kypsästi ja myötätuntoisesti.

  • antaa neuvontaa riskinhallinnasta

    Neuvojen antaminen riskinhallintakäytännöistä ja ennaltaehkäisystrategioista sekä niiden täytäntöönpanosta ja tietoisuus tiettyyn organisaatioon liittyvistä erilaisista riskeistä.

  • hallinnon politiikan täytäntöönpano

    Menettelyt, jotka liittyvät hallituksen politiikan soveltamiseen kaikilla julkishallinnon tasoilla.

  • hallinnoida eläkerahastoja

    Hoitaa rahasummia, jotka yksityishenkilöt tai järjestöt maksavat usean vuoden ajalta ja jolla varmistetaan useiden etuuksien saanti eläkkeelläoloaikana. Varmistaa, että maksetut määrät ovat oikein ja että tarkat tiedot kirjataan.

  • organisaation käytännöt

    Toimintalinjat organisaation kehittämistä ja ylläpitoa koskevien tavoitteiden ja päämäärien saavuttamiseksi.

  • varmistaa tietojen avoimuus

    Varmistaa, että tarvittavat tai pyydetyt tiedot annetaan yleisölle tai niitä pyytäneille tahoille selkeästi ja täydellisesti siten, että tietoja ei nimenomaisesti pyritä salaamaan.

  • julkiset sosiaaliturvaohjelmat

    Valtion tarjoaman sosiaaliturvan eri osa-alueet, kansalaisten erilaiset oikeudet, saatavilla olevat etuudet, sosiaaliturvaa koskevat säännöt ja erilaiset tilanteet, joissa niitä sovelletaan.

  • keskustelu asiakkaan kanssa

    Asiakkaiden kuulemiseen ja heidän kanssaan käytävään viestintään liittyvät teoriat, menetelmät ja käsitteet.

  • koulutusaiheen asiantuntemus

    Koulutuksen aihe, sisältö ja menetelmät, jotka on hankittu tekemällä tutkimustyötä ja osallistumalla koulutukseen.

  • arvioida organisaation henkilöstön suoritusta

    Arvioida johtajien ja työntekijöiden suoritusta ja tuloksia ottaen huomioon heidän tehokkuutensa ja vaikuttavuutensa työssä. Ottaa huomioon henkilökohtaiset ja ammatilliset seikat.

  • kerätä palautetta työntekijöiltä

    Viestiä avoimesti ja myönteisessä hengessä, jotta voidaan arvioida työntekijöiden tyytyväisyyttä ja mielipiteitä työympäristöstä, jotta voidaan tunnistaa ongelmia ja kehittää niihin ratkaisuja.

  • haastatella ihmisiä

    Haastatella ihmisiä erilaisissa olosuhteissa.

  • yritysvastuu

    Liiketoimintaprosessien käsittely tai hallinta vastuullisella ja eettisellä tavalla ottaen huomioon, että taloudellinen vastuu osakkeenomistajia kohtaan on yhtä tärkeä kuin vastuu ympäristöä ja yhteiskunnallisia sidosryhmiä kohtaan.

  • hallinnoida yritysten koulutusohjelmia

    Seurata ja säännellä valmennuskursseja, joita tarjotaan organisaatioille työntekijöiden taitojen kehittämistä varten.

  • tunnistaa sääntöjen rikkominen

    Tunnistaa tapaukset, joissa organisaatiossa ei ole noudatettu suunnitelmia ja toimintalinjoja, ja toteuttaa asianmukaiset toimet määräämällä seuraamuksia ja esittämällä tarvittavat muutokset.

  • ottaa käyttöön osallisuutta edistäviä politiikkakäytäntöjä

    Laatia ja toteuttaa suunnitelmia, joilla pyritään luomaan positiivinen ja vähemmistöjen, kuten eri etnisiä ryhmiä, sukupuoli-identiteettejä ja uskontojen edustajia, osallisuutta edistävä toimintaympäristö organisaatioon.

  • erottaa työntekijöitä

    Irtisanoa työntekijöitä.

  • asettaa organisaatiokäytäntöjä

    Osallistua sellaisten organisaatiokäytäntöjen laatimiseen, jotka käsittelevät asioita kuten osallistujien kelpoisuus, ohjelmavaatimukset ja ohjelman hyödyt palvelujen käyttäjille.

  • seurata lainsäädännön muutoksia

    Seurata sääntöihin, politiikkoihin ja lainsäädäntöön tehtäviä muutoksia ja selvittää, miten ne mahdollisesti vaikuttavat organisaatioon, olemassa oleviin toimintoihin tai yksittäiseen tapaukseen tai tilanteeseen.

  • eläkelajit

    Eläkkeellä olevalle henkilölle maksettavien kuukausimaksujen tyypit, kuten työperusteiset eläkkeet, sosiaali- ja kansaneläkkeet, työkyvyttömyyseläkkeet ja yksityiset eläkkeet.

  • antaa konfliktinhallintaa koskevaa neuvontaa

    Antaa yksityisille tai julkisille organisaatioille neuvoja mahdollisista konfliktiriskin ja kehitystoimien seurannasta sekä tunnistettuihin konflikteihin liittyvistä erityisistä konfliktinratkaisumenetelmistä.

  • huolehtia ajanvarauksista

    Hyväksyä, aikatauluttaa ja peruuttaa ajanvarauksia.

  • koordinoida koulutuksellisia ohjelmia

    Suunnitella ja koordinoida koulutus- ja tiedotusohjelmia, kuten työpajoja, kierroksia, luentoja ja oppitunteja.

  • valvoa henkilöstöä

    Valvoa henkilöstön valintaa, koulutusta, suoritusta ja motivaatiota.

  • luoda jatkuvan parantamisen mahdollistava työilmapiiri

    Soveltaa johtamiskäytäntöjä, kuten jatkuvaa parantamista ja esihuoltoa. Kiinnittää huomiota ongelmanratkaisuun ja ryhmätyöperiaatteisiin. Kannustaa ryhmiä tunnistamaan mahdollisuuksia ja ohjata tulosten parantamista.

  • antaa neuvoja sääntöjen rikkomistapauksissa

    Neuvoa ehkäisevissä ja korjaavissa toimissa; oikaista lainsäädännön rikkomukset.

  • valvoa aliurakoitsijoiden työtä

    Valvoa työtä ja työntekijöitä, jotka on pakattu täyttämään jonkun toisen sopimuksen velvoitteet kokonaan tai osittain.

  • vakuuttamisen periaatteet

    Vakuuttamisen periaatteiden, myös kolmannen osapuolen vastuun, varaston ja tilojen, ymmärtäminen.

  • mainontatekniikat

    Viestintästrategiat, joilla pyritään suostuttelemaan tai kannustamaan yleisöä, sekä eri viestimet, joita käytetään tämän tavoitteen saavuttamiseen.

  • mukauttaa koulutusta työmarkkinoihin

    Työmarkkinoilla tapahtuneen kehityksen kartoittaminen sekä opiskelijoiden koulutuksen muokkaaminen havaintojen mukaisesti.

  • käyttää virtuaalisia oppimisympäristöjä opetuksessa

    Virtuaalisten oppimisympäristöjen ja -alustojen käyttö osana opetusta.

  • antaa rakentavaa palautetta

    Perustellun palautteen antaminen kritiikin ja kehujen muodossa kunnioittavaan, selkeään ja johdonmukaiseen sävyyn. Saavutusten ja virheiden korostaminen sekä formatiivisen arvioinnin tapojen kehittäminen työn arvioimiseksi.

  • sosiaaliturvalainsäädäntö

    Oikeudenala, joka käsittelee yksilöiden suojelua sekä avun ja etuuksien tarjoamista, kuten sairausvakuutusetuuksia, työttömyysetuuksia, hyvinvointiohjelmia ja muita valtion tarjoamia sosiaaliturvaetuuksia.

  • kehittää ammatillinen verkosto

    Yhteyden ottaminen eri ihmisiin ja näiden tapaaminen ammatillisessa ympäristössä. Yhteisten asioiden löytäminen ja kontaktien käyttäminen yhteisen edun saavuttamiseksi. Omaan ammatilliseen verkostoon kuuluvien ihmisten kuulumisista ja tekemisistä ajan tasalla pysyminen.

  • käyttää teknisen viestinnän taitoja

    Teknisten yksityiskohtien selittäminen maallikkoasiakkaille, sidosryhmille ja muille kiinnostuneille tahoille selkeällä ja ytimekkäällä tavalla.

  • organisaatiorakenne

    Organisaation eri osastojen, niiden henkilöstön sekä henkilöstön roolien ja vastuiden rakenne.

  • kirjoittaa tarkastusraportteja

    Kirjoittaa tarkastuksen tulokset ja päätelmät selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla. Kirjata tarkastusprosessit, kuten yhteydenotot, tulokset ja toteutetut toimet.

  • opettaa yrityksessä tarvittavia työskentelytaitoja

    Opettaa laitoksessa toimimisen edellyttämät taidot laitoksen työntekijöille. Antaa koulutusta yleisistä tai teknisistä taidoista, kuten tietokoneen käytöstä tai vuorovaikutuksesta.

  • antaa organisaatiokulttuuria koskevaa neuvontaa

    Neuvoa organisaatioita sisäisessä kulttuurissa ja työntekijöiden työympäristöä koskevissa kokemuksissa sekä tekijöissä, jotka saattavat vaikuttaa työntekijöiden käyttäytymiseen.

  • neuvotella korvauksista

    Neuvotella vakuutusyhtiöiden ja korvausten hakijoiden kanssa, jotta he pystyvät sopimaan hakijalle maksettavasta korvauksista, kuten vahinkojen korjaamisesta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta, ottaen huomioon arviointikertomukset ja kattavuusarvioinnin.

  • johtamisen periaatteet

    Sellaisten ominaisuudet ja arvot, jotka ohjaavat johtajan toimia työntekijöiden ja yrityksen suhteen koko johtajan uran ajan. Johtamisen periaatteet ovat myös tärkeä itsearvioinnin väline. Itsearvioinnilla voidaan kartoittaa vahvuuksia ja heikkouksia sekä parantaa omaa toimintaa.

  • yhtiöoikeus

    Oikeudenala, joka sääntelee sitä, miten yritysten sidosryhmät (kuten osakkeenomistajat, työntekijät, johtajat, kuluttajat jne.) ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, sekä yhtiöiden vastuuta osakkeenomistajia kohtaan.

  • seurata organisaation ilmapiiriä

    Seurata työympäristöä ja työntekijöiden käyttäytymistä organisaatiossa, jotta voidaan arvioida, miten työntekijät suhtautuvat organisaation kulttuuriin, sekä tunnistaa tekijät, jotka vaikuttavat käyttäytymiseen ja voivat helpottaa myönteisen työympäristön luomista.

  • antaa neuvontaa sosiaaliturvaetuuksista

    Antaa kansalaisille neuvontaa valtion säätämistä etuuksista, joihin he ovat oikeutettuja, kuten työttömyysetuuksista, perhe-etuuksista ja muista sosiaaliturvaetuuksista.

  • yrityksen käytännöt

    Yrityksen toimintaa sääntelevät säännöt.

  • hallinnoida hallitusohjelman täytäntöönpanoa

    Hallinnoida hallituksen uuden politiikan tai nykyisten toimintalinjojen muutosten täytäntöönpanoa kansallisella tai alueellisella tasolla ja ohjata täytäntöönpanomenettelyyn osallistuvaa henkilöstöä.

  • huolehtia stressinhallinnasta työpaikalla

    Hallita oman työelämän stressin lähteitä ja ristipaineita, kuten ammatillista, hallinnollista, institutionaalista ja henkilökohtaista stressiä, ja auttaa muita tekemään samoin kollegojen hyvinvoinnin edistämiseksi ja loppuunpalamisen välttämiseksi.

  • vakuutuslajit

    Erilaiset olemassa olevat riskin- tai tappionsiirtokäytännöt ja niiden ominaisuudet, kuten sairausvakuutus, autovakuutus tai henkivakuutus.