Selaa ammatteja
Tutustu ESCO-luokituksen ammatteihin. Voit hakea nimellä.
3046 ammattia
hankepäällikkö
Hankepäälliköt valvovat hanketta päivittäin ja ovat vastuussa laadukkaiden tulosten tuottamisesta määritettyjen tavoitteiden ja rajoitusten mukaisesti varmistamalla, että osoitetut resurssit käytetään tehokkaasti. He ovat vastuussa riskien ja ongelmien hallinnasta, hankkeeseen liittyvästä viestinnästä ja sidosryhmien hallinnoinnista. Hankepäälliköt toteuttavat resurssien suunnitteluun, organisointiin, hankkimiseen, seurantaan ja hallinnointiin liittyviä toimia sekä tekevät hankkeen tavoitteiden tehokasta ja vaikuttavaa toteuttamista varten tarvittavan työn.
hanketoimistoassistentti
Hanketoimistoassistentit tarjoavat erityyppisiä palveluja hankkeen toteuttamista varten. He toimivat osana horisontaalista projektinhallinnasta vastaavaa toimistoa. He tarjoavat hallinnollista tukea, apua ja koulutusta hankepäälliköille ja muille työntekijöille, hallinnoivat hankkeen dokumentaatiota ja avustavat hankepäällikköä hankkeen aikataulutuksessa, resurssisuunnittelussa ja koordinoinnissa sekä hankkeeseen liittyvässä raportoinnissa. He ovat vastuussa laadunvarmistustehtävistä. He seuraavat, että hankkeessa noudatetaan menetelmiin liittyviä ohjeita ja muita organisaatiossa noudatettavia vaatimuksia. He myös antavat projektinhallintavälineitä ja niihin liittyviä hallintopalveluja koskevia neuvoja.
hankinta-asiantuntija
Itsenäiset julkiset ostajat hallinnoivat hankintaprosessia ja täyttävät kaikki pienen hankintaviranomaisen hankintatarpeet. He osallistuvat hankintaprosessin kaikkiin vaiheisiin ja tekevät yhteistyötä organisaation muiden ammattilaisten kanssa saadakseen sellaista erityistietoa, jota heillä itsellään ei välttämättä ole.
hankinta-asiantuntija
Hankinta-asiantuntijat ovat tiettyjen markkinoiden ja sopimustyyppien asiantuntijoita ja antavat syvällistä tietoa tietystä tavaroiden, palvelujen tai työsuoritusten kategoriasta. Heillä on erityistietoa toimittajista ja heidän tarjonnastaan, ja he auttavat sen avulla sisäisiä tai ulkoisia asiakkaita saamaan enemmän vastinetta rahalle ja lisäämään loppukäyttäjien tyytyväisyyttä.
hankinta-assistentti
Hankinta-assistentit avustavat hankintaorganisaation jäseniä hankintamenettelyjen ajan varmistamalla, että kaikki hankinta-asiakirjat ovat menettelyllisten, teknisten ja oikeudellisten vaatimusten mukaisia ja että kokoukset ja muu yhteydenpito ovat hyvin järjestettyjä.
hankintajohtaja
Hankintajohtajat vastaavat tavaroiden, laitteiden ja palvelujen ostamisesta oman yrityksensä tarpeisiin ja pyrkivät varmistamaan, että hinnat ovat mahdollisimman kilpailukykyisiä. He vastaavat myös sopimusten neuvottelemisesta, tuotteiden laadun tarkastamisesta ja toimittajien analysoinnista sekä tavaroiden ja palvelujen käytöstä ja jälleenmyynnistä.
hankintajohtaja, nahkatuotteiden raaka-aineet
Nahkatuotteiden raaka-aineista vastaavat hankintajohtajat suunnittelevat ja toteuttavat vuotien, nahkojen, wet blue -nahkojen tai crust-käsiteltyjen nahkojen toimitukset tuotantovaatimusten mukaisesti. He neuvottelevat prosesseista ja arvioivat tuotteiden kysyntää, jotta voidaan täyttää yritysten tarpeet, ja seuraavat jatkuvasti varastotilannetta ja laatua liiketoiminnan tehokkuuden maksimoimiseksi. He etsivät mahdollisia toimittajia, käyvät nykyisten toimittajien luona ja kehittävät liikesuhteita niiden kanssa.
hankintaosaston päällikkö
Hankintaosaston päälliköt varmistavat, että organisaation toimintapoliittiset tavoitteet muunnetaan konkreettisiksi toimiksi, ja tukevat tiimejään parhaiden tulosten saavuttamiseksi organisaation asiakkaiden ja kansalaisten kannalta. He valvovat organisaatiossa toimivia julkisten hankintojen ammattilaisia, jotta varmistetaan, että heidän tavoitteensa saavutetaan.
harjantekijä
Harjantekijät asettavat metalliputkeen eli holkkiin erityyppistä materiaalia, kuten jouhia, kasvikuituja, nailonia ja sianharjaksia. He kiinnittävät harjan päähän puu- tai alumiinitulpan ja kiinnittävät kahvan holkin toiselle puolelle. He upottavat harjan pään suojaavaan aineeseen, jotta se säilyttää muotonsa, viimeistelevät tuotteen ja tarkastavat valmiin tuotteen.
harjoittaja, tanssi
Tanssin harjoittajat auttavat kapellimestareita ja koreografeja harjoituksissa ja ohjaavat taiteilijoiden harjoitusprosessia. Huolimatta esityksen luonteesta ja laajuudesta, harjoittajan työ perustuu eettiseltä ja käytännölliseltä kannalta siihen, että hän sitoutuu kunnioittamaan teoksen eheyttä.
harpunrakentaja
Harpunrakentajat tekevät ja kokoavat osia. He rakentavat harppuja erityisten ohjeiden tai kaavioiden mukaisesti. He hiovat puuta hiekkapaperilla, mittaavat ja kiinnittävät kieliä, testaavat kielien laadun ja tarkistavat valmiit soittimet.
harraste- ja taideterapeutti
Harraste- ja taideterapeutit tarjoavat terapiahoitoja henkilöille, joilla on käyttäytymiseen vaikuttavia häiriöitä tai sairauksia. He käyttävät työssään esimerkiksi taidetta, musiikkia, eläimiä ja tanssia potilaan kehityksen ja terveydentilan edistämiseksi ja palauttamiseksi.
hätäkeskuspäivystäjä
Hätäkeskuspäivystäjät vastaavat hätäkeskukseen tuleviin kiireellisiin puheluihin, kirjaavat tietoa hätätilanteesta, osoitteen ja muita tietoja ja välittävät tiedot lähimmälle ambulanssille tai lääkintähelikopterille.
hautausmaatoimiston työntekijä
Hautausmaatoimiston työntekijät vastaavat hautapaikoista ja niiden ylläpidosta. He varmistavat, että haudat ovat valmiita ennen hautajaisia ja että hautauksista pidetään asianmukaisesti kirjaa. He antavat ohjeita hautauspalvelutyöntekijöille ja suurelle yleisölle.
hautauspalvelutyöntekijä
Hautauspalvelutyöntekijät koordinoivat hautajaisiin liittyviä käytännön asioita. He tukevat vainajan perhettä järjestämällä muistotilaisuuden pitopaikan, päivämäärät ja kellonajat. He pitävät yhteyttä hautausmaan henkilöstöön hautapaikan valmistelua varten, suunnittelevat vainajan kuljetuksen ja antavat neuvontaa muistotilaisuuden tyypistä sekä paperitöihin liittyvistä oikeudellisista vaatimuksista. Krematorionhoitajina he järjestävät krematorion päivittäiset toiminnot. He valvovat krematorion henkilöstön toimintaa ja huolehtivat siitä, että palvelut tarjotaan oikeudellisten vaatimusten mukaisesti. He seuraavat krematorion palveluista saatuja tuloja ja ylläpitävät krematorion toimintaa koskevia sääntöjä.
hedelmänpuristimen käyttäjä
Hedelmänpuristimen käyttäjät hoitavat prosesseja, joissa hedelmistä puristetaan mehua. He levittävät hedelmät tasaisesti liinalle tätä tarkoitusta varten, käyttävät puristinta ja pitävät suodatinpussit valmiina koneissa mehun erotusprosessia varten. He poistavat suodatinpussit tai vaunut puristimesta ja kaatavat jäljelle jääneen hedelmälihan säiliöihin.
hedelmäviljelyn työnjohtaja
Hedelmäviljelyn työnjohtajat johtavat hedelmäviljelyn työryhmää ja työskentelevät sen kanssa. He laativat päivittäisen työaikataulun hedelmien tuotantoa varten ja osallistuvat tuotantoprosesseihin.
hedelmien ja kasvisten säilöjä
Hedelmien ja kasvisten säilöjät hoitavat koneita, joilla valmistetaan ja säilötään hedelmä- ja vihannestuotteita.
hedelmien ja kasvisten tölkittäjä
Hedelmien ja kasvisten tölkittäjät hoitavat koneita, jotka valmistavat hedelmistä ja vihanneksista teollisia tuotteita varastointia tai kuljetusta varten. Heillä on useita erilaisia tehtäviä, kuten lajittelu, luokittelu, pesu, kuoriminen, viimeistely ja viipalointi. Lisäksi he noudattavat elintarvikkeiden tölkitys-, jäädytys-, säilöntä- ja pakkausmenettelyjä.
hedelmien ja vihannesten poimija
Hedelmien ja vihannesten poimijat valitsevat ja poimivat hedelmiä, vihanneksia ja pähkinöitä kyseiselle hedelmä-, vihannes- tai pähkinälajille soveltuvalla menetelmällä.